12.04.2013 13:37

VINKKEJÄ BERLIINIIN

Parasta Berliinissä:
♥ Todella toimiva julkinen liikenne! Erityisesti metrokartan hiffasi helposti ja liikkuminen oli todella ongelmatonta. Suosittelen kuitenkin myös kävelemään mahdollisimman paljon, se on mielestäni parhaita tapoja tutustua uuteen kaupunkiin. ♥
♥ Rikas katukulttuuri. Rakastin kaupungissa ihan erityisesti sitä, miten selkeät fiilis- ja tyylierot eri kaupunginosilla on – suosittelen todella liikkumaan alueesta toiseen ja etsimään sen paikan, joka tuntuu eniten omalta. Katukulttuuriin kuuluu luonnollisesti läheisesti myös kaikenmoinen katutaide, jonka pyhättö Berliini todella on. ♥
♥ Katukuvassa näkyvä historia. Vaikka keskusta-alueita onkin kiillotettu aika reippaasti ja modernia pilvenpiirtäjää pukkaa, niin paljon on jätetty näkyville myös kaupungin aitoa historiaa. ♥
♥ Kaupungista löytyy paljon erityylisiä- ja tasoisia hotelleja ja hostelleja. Allekirjoittanut asusteli reissun ajan Alsterhof nimisessä hotlassa, joka oli keskeisen sijantinsa takia oikein mainio paikka pitää majaa. ♥

Shoppailuun:
♥ Kurfürstendamm – katu, jonka varrella hurja määrä eri liikkeitä, esimerkiksi Urban Outfitters ja Bershka. Ja bongattiinpa kyltti pian avautuvasta Forever 21:stakin. Mestoille pääsee helposti metrolla, ihan suoraan U9:llä ja U1:llä. ♥
♥ Urban Outfitters, American Apparel ja monia muita (erityisesti streetimpiä) liikkeitä löytyy myös Mittestä, läheltä Weinmeisterstraßen metropysäkkiä. ♥
♥ Se paljon puhuttu Primark löytyy U9-metron varrelta, Walther-Schreiber-Platzilta. ♥
♥ Mauerparkin kirppistä hehkutinkin jo, mutta pakko hehkuttaa uudestaan – paikalle pääsee tosi helposti esmes metrolla U2, kun jää pois Eberswalder Straßella. Mauerpark on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mutta ehkä hieman ylihintainen mitä ostosteluun tulee ja Berliinistä löytyykin ihan hurjasti myös muita kirppiksiä, kuulemma esimerkiksi Boxhauerplatz on mainio. ♥
♥ Berliinistä löytyy myös ostareita vähän joka jakoon: KaDeWe (metrolla Wittenbergplatzin pysäkille) luksusshoppailuun ja vaikkapa Alexa (Alexanderplatzin metriksen holleilla) ketjuliikkeiden ystävälle. ♥
Safkaamiseen:
♥ Safkailu on huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa, kunhan vain pysyttelee turistikeskuksien ulkopuolella. Esimerkiksi ostoskeskuksissa, keskustoissa ja suosittujen ostoskatujen kahviloissa ja ravintoloissa pyöritään aika lailla Suomi-hinnoissa. Hyvää safkaa voi toki näistäkin silti saada, esimerkiksi mun hotellin lähistöltä, Nürnberger Straßelta löytynyt Luigi Zuckermann tarjosi meille ihan mainiot salaatit ja leivät. ♥
♥ Mun lempparikaupunginosaksi safkapaikkojen osalta – ja no, aika lailla muutenkin – muodostui heti ensi visiitillä Kreuzberg, josta ei kyllä vaihtoehdot kesken lopu. Ja edullista on. Me käytiin esimerkiksi testaamassa lukijan suosittelema Adalbertstraßelta löytyvä thaikkupaikka Chaapa (I think…). Jos marokkolais-epytiläinen keittiö kiinnostelee, niin paljon suositteluja sai myös Lausitzer Platzilta löytyvä Baraka. ♥
♥ Muutamassa päivässä ei millään voinut syödä niin paljoa (yritys oli kyllä hyvä…) ja käydä niin monessa ravintolassa, kuin mieli olisi tehnyt, mutta vinkkaan vielä eräästä italialaisesta, jossa kävimme tokana iltana illallistamassa: Due Emigranti. Ihanan autenttinen italialainen ravinteli löytyy Schönebergistä, Eisenacher Straßelta. ♥
♥ Syökää katuruokaa, napatkaa mukaan take-awayta! Super edullista, makoisaa ja satavarmasti jokaiseen makuun jotakin. ♥
Toivottavasti näistä oli jollekin jotain hyötyä! Kaupunki on suuri, eikä kolmen päivän reissulla millään ehdi nähdä kaikkea, mutta ihan erinomainen ensikosketus Berliiniin tämä oli. Tykästyin kaupunkiin niin paljon, että uusiksi on kyllä ihan ehdottomasti päästävä! Ehkä mä saisin kesällä houkuteltua ton miekkosenkin vaikka messiin…
Ja hei, mikäli joku teistä nyt funtsailee siellä Berliiniin – tai miksei jonnekin muuallekin – lähtemistä, niin muistakaa käyttää hyväksi Aurinkomatkojen teille tarjoamaa alekoodia LOVEBER varatessanne reissua. Koodilla matkasta saa 20 euron alennuksen per henkilö. Muistattehan myös, että Indiedaysin ja Aurinkomatkojen Berliini-kampanjasivulta löytyy paljon lisää vinkkejä kaupunkiin. Samaisella sivulla on käynnissä myös kisa, josta yksi onnekas voittaa 300 euron arvoisen matkalahjakortin Aurinkomatkoille – kantsii siis klikata tänne ja osallistua!

10.04.2013 20:25

BERLIN PHOTO DIARY 2/2

Hei tyypit, arvatkaapa kerran mitä nyt seuraa? No reissukuvia! Tällä kertaa vikalta illalta – joka tuli vietettyä pääosin mahtavassa Kreuzbergissä, sieltä ihan ehdottomasti hotla tai kämppä seuraavalla Berliini-visiitillä – ja vikalta päivältä ennen lennon lähtöä.


09.04.2013 18:18

BERLIN PHOTO DIARY 1/2

Kotiuduttu (ja arkeen ihan ryminällä palattu…) on, mutta Berliini-kuville ei näy loppua, ei sitten niin millään! Näiden sunnuntaisten räpsyjen jälkeenkin on tulossa vielä ainakin yksi pläjäys, jonka lisäksi ajattelin koota teille myös jonkinmoista pientä vinkkilistaa Berliiniin – vähän kivoja kaupunginosia, ruokapaikkoja, parhaita shoppailumestoja… Miltäs tämmönen kuulostais? Aika moni siellä on tuntunut innostuneen kaupungista, joten ajattelin että mokomalle vois olla tilausta. Muistattehan kaikki Berliinistä kiinnostuneet myös käydä kattelemassa meidän reissun kampanjasivua, josta löytyy myös ihan mukava määrä vinkkejä kaupunkiin.
Mutta nyt siitä arjesta puheenollen – töiden kimppuun. Joita taitaakin riittää tänään ihan jonnekin tonne iltahämäriin asti. Paljon mielummin muokkailisin lisää reissukuvia ja lätkisin niitä tänne, plööh…

08.04.2013 10:05

MAUERPARK

Yksi siisteimmistä paikoista joihin täällä Berliinissä törmäsin – tai tässä kyseisessä tapauksessa etsin ja löysin ihan tarkoituksella – oli Mauerpark ja siellä sunnuntaisin järjestettävä jättimäinen kirppis. Siis jät-ti-mäi-nen. Olin kuullut niin itse puistosta kuin kirpputoristakin jo etukäteen niin paljon hyvää, että pakkohan paikka oli käydä tsekkaamassa ihan ominkin simmuin. Prenzlauser Bergissä sijaitseva Mauerpark – joka kääntyy siis suoraan suomeksi Muuripuistoksi – on siis aluetta, joka on aikoinaan ollut osa Berliinin muuria ja joka sittemmin muurin kaatamisen jälkeen muutettiin puistoksi. Puiston reunalla, ylhäällä mäen päällä kulkee yhäkin noin 30 metrin pätkä muuria muistomerkkinä, siinäkin mielessä mesta on siis ihan visitoimisen arvoinen.

Meininki Mauerparkissa oli tosi festarimainen. Jengi hengaili nurtsilla tai puiston penkeillä, joka paikassa raikasi musa ja tuoksui herkku katusafka. Itse kirppikseltä taas löytyy no, aika lailla ihan mitä tahansa – vaatteita, koruja, laukkuja, kenkiä ja aivan järkyttävät määrät kalusteita ja no siis, kaikkea! Niin vanhaa ja käytettyä, kuin uutta paikallisilta pikkumerkeiltä ja suunnittelijoilta. Itse ostin vain yhden kangaskassin (joka näkyykin tuolla kuvien joukossa ja itse asiassa suureksi ilokseni hajosi jo yhdestä saumasta…), mutta pakko myöntää että meinas siellä tulla tippa linssiin kun katseli noita kaikkia vanhoja kalusteita ja tilpehööriä, erityisesti puisia arkkuja, viinilaatikoita ja lasisia purkkeja ja purnukoita. Byyh, saispa jotain tollasta roudattua helpostikin takaisin Suomeen!

Mutta tässä siis ihan ehdottomasti paikka, missä kannattaa pyörähtää mikäli Berliinissä käy! Paikalle on ihan superhelppo tulla niin metrolla, kuin ratikallakin. Ja niin on muuten nyt Berliiniinkin, kun hyödyntää Aurinkomatkojen Lento+hotelli -matkoja ja ihan erityisesti vielä ihan vain teikäläisiä varten tehtyä alekoodia LOVEBER, jolla saatte varaamistanne matkoista vielä 20 euron alennuksen per henkilö. Lisäinfoa tarjouksesta kannattaa tsekata täältä.

Mauerparkin kirppiksen nettisivut ja esimerkiksi tosi kätsyn kartan paikan sijainnista löytää täältä. Muita Berliini-vinkkejä sen sijaan löytää Indiedaysin ja Aurinkomatkojen Berliini-kamppissivulta, jonne päivittyy myös muita mun ja Jannin puuhailuja täällä paikan päällä!