31.12.2012 14:19

WHAT HAPPENED IN 2012

Ja perinteinen vuoden vimosen päivän kyssärisetti, padam!

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen. Itse asiassa usemmankin ja sellaisen, joiden kohdalla en ymmärrä kuinka oon tullut toimeenkaan ilman.

2. Oletko tehnyt jotain sellaista tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Ottanut tatskan.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Olen.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Se, kun pääsin sairaalasta kotiin ja sitten ne kaikki aamut, jotka oon saanut herätä maailman parhaasta kainalosta.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Varmasti eniten, mitä tähän asti on tullut muututtua. Kasvettua. Elämä antanut täsä välillä semmosta kurkipotkua suoraan naamariin, että pakostakin vähän kasvattaa.

7. Oletko lihonnut?
En. Päässyt vähän eroon niistä viime vuoden kortisoonikiloista. Joita tosin napsuu nyt takaisin, jee.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
Eeen. Enhän mä semmossia.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En oo ollut.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Oon, jee!

11. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Laura, Arez ja Pauliina.

12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Hmm, eei? Älkää ny sanoko että synnytitte ja meikä unohti!

13. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei. Onneksi.

14. Missä maissa kävit?
Taisin käydä vaan Tanskassa ja Virossa. Nytkin salettiin unohdan jotain…

15. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Hmm. Kesän.

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
21.9.

17. Vuoden suurin saavutuksesi?
En mä tiedä. Elossa pysyminen.

18. …ja suurin epäonnistuminen?
Tilasto 2 :—-D Tais olla sama viime vuonna.

19. Kärsitkö vammoista?
No, joo.

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Macbook Pro.

21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Äidin. Valtaisasti.

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
No, milloin kenenkin.

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Varmaan sairaalalaskuihin ja lääkkeisiin.

24. Mistä innostuit eniten?
Mähän nyt innostun milloin mistäkin. Ekana tulee mieleen se, kun muutama viikko sairaalasta kotiutumisen jälkeen sain käydä ekaa kertaa ruokakaupassa ilman hengityssuojainta. Innostuin niin, että aloin ihan poraamaan, haha. Oon innostunut vuoden aikana myös aika monta kertaa esimerkiksi hyvästä musasta tai ruuasta tai supereista tyypeistä. Oon aika helposti innostuvaa sorttia. Tänään tuun varmaan innostumaan mm. tähtisädetikuista.

25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?
Hyvin huomattavasti onnellisempi.

26. Lihavampi vai laihempi?
No vähän vähemmän lihava :-D

27. Rikkaampi vai köyhempi?
Varmaan aika samoissa mennään.

28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Aina vois hymyillä enemmän.

29. …entä vähemmän?
Sairastella.

30. Miten aiot viettää joulun?
Vietin joulun kotikotona perheen kanssa.

31. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En mä kyllä muuttaisi mitään, kaikesta on otettu onkeen.

32. Rakastuitko vuonna 2012?
Rakastuin.

33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Prööt!

34. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Happy Endings ja New Girl tulee nyt ekana mieleen.

35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En vihaa.

36. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Hmm… Luin vasta tänä kesänä Vadelmavenepakolaisen, pakko sanoa siis että ehkäpä se.

37. …entä musiikillinen löytö?
The Prints vois olla.

38. Mitä halusit ja sait?
Rakkautta.

39. Mitä halusit, muttet saanut?
Maailmanrauhaa :-(

40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Intouchables!

41. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Edellisenä päivänä oli kekkerit ja ihan oikiana synttäripäivänä heräsin kainalosta ja söin paljon.

42. Ketä kaipasit?
En kerro, lälläslää. No eikä ku voin kertoa, että Jollea! Se on vaihdossa vielä tovin.

43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Kainalo. Ja sen omistaja. Äiti, veli, ystävät.


22.12.2012 19:15

VASTAUKSIA OSA 2 – VIDEO

Eivätpä ihan kohdanneet todellisuus ja pläänit, mitä tähän videoon nyt tulee… Mun oli tarkoitus kuvata silmiähivelevän hieno ja visuaalinen video uudella ihanalla Canon EOS M:lläni, mutta koska ainoa omistamani ja mokomaan sopiva muistikortti oli kooltaan niinkin massiivinen, että jaksoi tallentaa sisäänsä kokonaiset kaksi minuuttia liikkuvaa kuvaa, päädyin pakon edessä kuvaamaan pätkän Macbook Pron webbikameralla. Vedin koko homman nyt sitten ihan luvan kanssa läskiksi. Onneks se sopii teemaan, nää kysymys & vastaus -jutut kun nyt ylipäätään on sitä hömppää ja humpuukia parhaimmillaan.


15.12.2012 18:24

VASTAUKSIA OSA 1

Täältä tulis nyt eka osa vastauksista niihin teikäläisten lähettämiin kysymyksiin! En näköjään ikinä ehdi istua koneella niin pitkää aikaa, että olisin ehtinyt vastaamaan niihin kaikkiin yhteen putkeen, joten jouduin iskemään vastaukset nyt taas pariin osaan. Loput lupaan pian, lupaaan! Vähän funtsailin, että – mikäli vain millään ehdin – niin voisin vastailla loppuihin vaikka videon muodossa…

IHMISSUHTEET

Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? Onko itelles käyny koskaan niin?
En rakkauteen, mutta johonkin. Suurempaan kuin pelkkään ihastumiseen. On mulle tainnut kerran käydä niin.

Onko sulla poikaystävää tällä hetkellä?
On mulla.

Onko sulla semmonen fiilis että oot löytänyt sen oikean?
Kyllä mä koen olevani nyt ihan oikean ihmisen kanssa.

Miten paljon vietät aikaa ystäviesi kanssa? Koetko, että se on uuden parisuhteen myötä vähentynyt?
Ei ole kyllä vähentynyt ollenkaan. Ei mulla tohon juuri vaikuta se, seurustelenko vai enkö, vaan ihan muut kiireet elämässä ja yleinen fiilis. Se, kuinka paljon ystäviä ehtii näkemään, vaihtelee aina vähän viikoittain, mutta mahdollisimman usein tottakai haluan ja yritän.

Mitkä on sellaisia piirteitä joita arvostat eniten ystävissäsi?
Rehellisyys, aitous, lojaaliuus, huumorintaju, kyky kuunnella ja olla avoin.

Oletko huomannut itsessäsi sen suuntaisia kiinnostuksia naisia kohtaan? Olisitko kenties biseksuaali?
Kyllä meikkis ihan hetero on.

Onko ominaiset ja luonnolliset ulkonäköseikat tärkeitä kumppanissa? Entä kaverissa/ystävässä?
En koe, että ulkonäöllä on ystävyyssuhteissa mitään väliä. Kumppanissa tottakai sen verran, että ulkonäköönhän sitä useimmiten ihastutaan, ennen kuin itse ihmistä tunnetaan.

Onko sinun helppo tutustua uusiin ihmisiin? Entä ystävystyä?
Tutustua joo, ystävien suhteen oon aika ronkeli :-D Ystävystyminen vaatii totaalisen kolahduksen ja vie yleensä vähän enemmän aikaa.

Missä olet tutustunut ystäviisi?
Pitkäaikaisimman ystäväni mä “tapasin” 2-vuotiaana tarhassa. Muihin vanhimpiin ystäviini olen tutustunut aikoinaan koulussa tai jonkun ystävän kautta. Ja sitten on nämä muutamat ihanat tytöt, jotka ovat tulleet mun elämään näiden blogijuttujen kautta.

Mikä sun vinkki vähän ujommalle ihmiselle ois hankkia uusia kamuja?
Hmm… Ei kai ujous välttämättä huono asia ole? Tottakai sitten, jos ei yhtään uskalla jutella uusille ihmisille tai käydä missään, mutta noin yleensä ujot tyypit voi mun mielestä olla tosi kiinnostavia ja huomattavasti miellyttävämpiä, kuin esimerkiksi sellaiset tyypit, joiden on pakko olla koko ajan huomion keskipisteenä. Ja ujot pojat on söpöjä ;-)

Osaatko antaa vinkkejä, miten erosta selviää?
Niin kliseistä kuin se onkin, niin ajan kanssa. Sydän tarvitsee aikaa toipuakseen ja mieli käsitelläkseen asioita. Molemmat tarvitsevat myös seuraa, keskustelua, itkuja ja nauruja. Rakkaita ihmisiä ja asioita, joiden tekemisestä itse nauttii.

Kuka on se mystinen mies, jonka hiustupsu täällä välillä vilahtelee?
Hiustupsu kuuluu poikaystävälle.

Millainen poikkis sulla on?
Aika ihana.

Asutteko yhessä?
Ei asuta, hengaillaan vuoroin täällä mun luona ja vuoroin poikaystävän luona.

Minkälainen mieshistoria sulla on? Tai siis montako ns. vakavaa seurustelusuhdetta ja kauanko ne kesti?
Mä aloittelin seurusteluhommat tosi nuorena, joten onhan noita kertynyt. Vähän turhan montakin ehkä. Suhteet ovat kestäneet kolmesta vuodesta muutamaan kuukauteen. Jos vakaviksi lasketaan nyt vaikka vuoden tai yli kestäneet seurustelusuhteet, niin sellaisia on ollut 4.

Millasista pojista tykkäät?
Hyvistä tyypeistä. Aika samanlaisia juttuja arvostan kuin ystävissäkin, eli rehellisyyttä, aitoutta, huumorintajua, lojaaliutta. En tykkää mistään kiiltokuvapoitsuista tai egoilijoista, tyypillä pitää olla jalat maassa, hyvä sydän, lämmin syli ja kauniit silmät.

Haluatko tulevaisuudessa lapsia?
En osaa varmuudella sanoa. Jos vierellä on oikea tyyppi, niin miksipä ei. Mutta se on sitten tosiaan siellä tulevaisuudessa se, ei vuosiin vuosiin vielä.

Missä tapasit sun poikaystävän ja kauan ootte seurustelleet?
Me on tunnettu kauan, ei kumpikaa osata oikein varmuudella tai mitenkään kauheen yksiselitteisesti sanoa vuotta, kun meillä on muutenkin vähän erilaiset muistikuvat siitä :-D Poikaystävä kertoo nähneensä mut ekaa kertaa vuonna 2005, mutta mä en ole nähnyt häntä tällöin. Ekaa kertaa käytiin “treffeillä” kai 2006. Mutta siis long story short, nyt alettiin seurustelemaan tänä syksynä.

Ootko mielummin sinkku vai suhteessa?
Kyllä mä mieluiten suhteessa olen, vaikka välillä oli tosi hyvä olla yksinkin.

Minkälaiset ihmiset ärsyttävät sinua?
Rasistit, paskantärkeät, selkäänpuukuttajat, huomionkipeät, feikit, läyhääjät.

Mihin kiinnität ihmisessä ensimmäiseksi huomiota?
No käyttäytymiseen ja tietysti sitten siihen ulkonäköön.

Mitä ominaisuuksia sä et voi sietää muissa ihmisissä?
No ne tuli listattua tossa ylempänä.

 

MINÄ, MÄ JA MEITSI

Sano yksi mainittavin positiivinen puoli lähinnä sun luonnepuolelta ja vastaavasti negatiivinen.
Positiivisimmaksi sanoisin ehkä mun lojaaliuden ja uskollisuuden mun rakkaita ihmisiä kohtaan. Ja huumorintajun, vaikka se kai aika paskaa sorttia onkin :-D Negatiisimpia varmaankin se, että kuumun tosi helposti, oon hurjan itsepäinen ja vähän neuroottinen.

Pidätkö itseäsi ujona?
En.

Millon tunnet itsesi ujoksi tai epävarmaksi?
Ujosta en tiedä, mutta epävarmaksi voin tuntea itseni monissakin tilanteissa.

Entä sun omat uskontoasiat tms vakaamukset?
Uskon johonkin. Eniten pitäisi uskoa iteensä.

Millaisia piirteitä haluaisit itsellesi?
Haluaisin olla kärsivällisempi ja vähemmän neuroottinen.

Mikä on ärsyttävin oma luonteenpiirteesi?
No varmasti se itsepäisyys. Ootas, kysyn tolta poikaystävältä. “No oothan sä aika uppiniskainen tyyppi välillä, vähän valistat joskus…” :-D Niin…

Koetko paljon ulkonäköpaineita?
En sanoisi että paljoa, mutta tottakai on sellaisia hetkiä, jolloin fiilis omasta pärstästä tai kropasta ei ehkä ole korkeimmillaan.

Pidätkö itseäsi kauniina?
Pidän. Kyllä mun mielestä ihan jokaisen pitäisi pitää itseään kauniina.

Mitä kieltä haluaisit osata puhua?
Venäjää tai espanjaa.

Onko sinulla jotain käytäntöjä/tapoja “pakkomielteisesti”?
Kiroilu :-D Helv..hemm…ööm, himputin noloa.

Hermostutko pienistä asioista?
Joskus. Tai harvoin ne asiast mulle itselleni pieniltä tuntuvat, jos hermostun. Mutta jonkun muun mielestä voivat varmasti olla hyvinkin pieniä.

Pidätkö itseäsi ystävällisenä ihmisenä?
Pidän.

Minkälainen ihminen pyrit olemaan?
Aito. Oma itseni pyrin olemaan.

Oletko tyytyväinen itseesi kokonaisuutena?
No, joo. Tässä viimeisen vuoden sisällä on tullut harrasteltua aika paljonkin itsetutkiskelua ja on meikäläisessä kyllä puolia tai ominaisuuksia, joita toivoisin pystyväni ainakin vähän häivyttämään. Sitä vissiin sanotaan myös kasvamiseksi.

Kerro joku outo tapasi?
No noin yleensä se on ihmisten mielestä vähän outoa, että ihminen kuvailee esimerkiksi ravintolassa ruoka-annostaan…

Onko sulla ketään henkilöä esikuvana, tai joku jonka elämänasenteen tahtoisit oppia?
Hmm… Dalai Lama. Ei mulla oikein ole.

Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä?
Rakkaiden menettämistä ja oman terveyteni puolesta.

Minkälainen olit pienenä?
No äänekäs nyt ainakin :-D Ja tosi huono häviämään.

Asia, josta olet tällä hetkellä tosi ylpeä?
Se, että oon kuluneen vuoden aikana oppinut ja tunnistanut itsestäni sellaisia asioita, joiden funtsaaminen ja käsittely on kasvattanut mua ihmisenä parempaan suuntaan.

Pidätkö itseäsi avuliaana myös blogin ulkopuolella? Lahjottaisitko kehitysmaihin, jos et bloggaisi? Onko mielestäsi tärkeämpää tukea kehitysmaita hyvinvoinnissa vai Suomea?
Pidän, lahjoittaisin ja lahjoitan, ei liity blogiin niin mitenkään. En aseta ihmisen henkeä tai terveyttä tärkeysjärjestykseen sen mukaan missä hän asuu, mutta lahjoitan kyllä enemmän rahaa kehitysmaihin kuin Suomeen.

 

ULKONÄKÖ & TYYLI

Kui pitkä oot?

Mä en oikeasti ihan tiedä, mutta veikkaisin että jotain 155 senttiä.

Haluaisitko olla pidempi kuin oot?
En. Mä en oikeastaan koskaan muista halunneeni.

Miten hoidat hiuksiasia? Tai mitä teet niille, että saat niihin nuo täydelliset latvalaineet?
En oikein mitenkään sen kummemmin. Käytetyimmät hiustuotteet on meikäläisellä ihan shampoo ja hoitoaine – jälkimmäinen tällä fledalla ihan pakollinen ja sitä kuluu kyllä kieltämättä paljon. Laineet teen leteillä.

Mikä on sun lemppari kauneudenhoitorutiini?
Mä rakastan kuorintavoiteita ja ihon kuorimista suihkussa! Aah. Ja jep, oon mä ihan terve.

Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?
Hmm… Tällä hetkellä muuttaisin sen, että mun nenunpää on ihan punainen! Mulla on joku Petteri Punakuono -syndrooma!

Mitä mieltä sä olet kauneusihanteista? Voiko sun mielestä vähän pulleampikin tai erilaisemman ruumiinrakenteen omaava näyttää hyvältä?
Tottakai! Tietty meillä kaikilla on omat kauneusihanteemme, mutta ehkä niihin ei pitäisi liikaa lukkiutua. Mun henkilökohtaiseen kauneusihanteeseen ei sinänsä liity henkilön ruumiinrakenne tai koko yhtään mitenkään.

Miten saat hiukses pysymään poissa silmitä kun katsot alaspäin, laitatko jotain ainetta vai onko kampaaja leikannut ne vain hyvin?
No eihän ne pysykään :-D Siitähän työ rakkaat lukijatkin ootte vuosikaudet jaksaneet nillitellä. Kutrit täytyy heittää korvan taakse, jos tahtoo ettei ne ollenkaan tule nassulle.

Ootko joskus värjänny sun hiuksia (kesto)värillä tummiksi/muuksi väriksi kuin blondiksi?
En ole. Ala-asteella oli joskus oranssit, se homma muuten kusi. Halusin myös joskus alaluokilla mustan polkkatukan, niiku Spaissareiden Victorialla. Äiti esti tämän hankkeen.

Kuinka kauan sulla menee aikaa aamuisin laittautumiseen?
Riippuu ihan aamusta. Normaalisti jos mulla on aamuherätys, niin en edes jaksa meikata – mä en to-del-la ole aamuihminen… Esimerkiksi luennoille yms. en juuri meikkaa, aamuluennoille en oikeastaan ikinä. Jos taas oon menossa jonnekin, jossa olisi ihan suositeltavaa näyttää vähän…krhm edustavammalta, niin menee ehkä 20-30 min.

Pidätkö koskaan sun hiuksia kiinni, vaikka ponnarilla?
Ihan päivittäin pidän, nutturalla tai letillä useimmiten.

Mitä ajattelet pitkistä (yli 180 cm) naisista?
En yhtään mitään sen kummoisempaa, kuin minkään muunkaan pituisista ihmisistä.

Paljonko tatuointis makso?
100 euroa.

Haluutko lisää tatuointeja? Jos joo niin minkätyyppisiä/henkisiä?
Ei mun pitänyt ottaa kuin tää yksi, mutta yllättäen se naputtelu oli niin kivaa, että vähänhän siinä pääs innostumaan… Katellaan, katellaan. On mulla noita ideoita, mut yritän vähän hillitä itteäni.

Pukeudutko mielestäsi ikäsi mukaisesti?
En osaa oikein vastata kysymykseen, kun en ajattele pukeutumista ja tyyliä juurikaan mitenkään iän mukaan määrittyvänä asiana.

Mikä on ollut pahin muotimokasi?
No onhan noita tullut tehtyä, voi sitä myötähäpen määrää kun selailee vaikka jotain vanhoja asupostauksia vuosilta 2009 tai 2010…

Onko sinulla vaatetta tai asustetta, joka on jäänyt vähälle käytölle ja kadut sen ostoa? Mikä?
Onhan nuita, mutta ne tulee myytyä aina kirppiksillä pois. Tällä hetkellä en koe, että tuolla kaapeissa olis sellaisia, kun sain viime kirppiksellä aika hyvin tyhjennettyä kaapeista kaiken turhan.

Huolehditko vaatteistasi hyvin; säilytys, pesu ohjeen mukaan…?
Pakko sanoa, että säilytys välillä vähän kusee… Mulla on tota vaatetta sen verran paljon, ettei ihan kaappitila aina riitä, joten osa (useimmiten ne, joita tulee kyseisenä aikana käytettyä eniten) lojuu jossain tuoleilla tms. Mä en ylipäätään ole mikään maailman järjestelmällisin tai siistein ihminen, mitä asumiseen tulee…

Vaate tai asuste, josta et nyt luopuisi mistään hinnasta?
No onhan noita vaikka kuinka! Miu Miun ja Wangin laukuista en luopuis! Enkä lämpimistä talvitakeista, haha.

Miten neuvoisit ‘löytämään’ oman tyylinsä?
Mun mielestä kaikki lähtee itsevarmuudesta ja siitä, että kuuntelee omaa makuaan ja fiiliksiään. Jos meikäläiseltä kysytään, niin tärkeintä on että vaatteissa on hyvä ja luonnollinen olla, että homma tuntuu omalta.

Oletko koskaan jättänyt käyttämättä jotain vaatetta/asustetta tms, jos joku on sitä mieltä, että se on kamala?
En. Päin vastoin, yleensä se lyö vaan lisää pökköä pesään :-D Ensimmäiseksi tulee mieleen ihan järkyttävä vääntö leopardikuosiesta takista entisen poikaystäväni kanssa. Tyyppi ei innostunut rotsista niin yhtään ja meikäläinenhän se taas innostui sitten siitä oikein olan takaa, piti ihan periaatteesta käyttää sitä kokoajan :-D Samantyylisiä juttuja oli muuten tosi paljon joskus teini-ikäisenä aina, kun mun mutsi ei tykännyt jostain vaatteista mitä käytin… Niitähän piti käyttää sitten oikein entistä kovemmalla innolla, ahhah.

Onko sinulla tyyli-ikonia?
Ei mulla kyllä oikein ole.

Kiinnitätkö paljon huomiota ostamiesi vaatteiden materiaaleihin?
Mietin lähinnä matskujen kestävyyttä, sitä miltä ne tuntuvat iholla, miten laskeutuvat tai ovatko ne esimerkiksi sähköistyvää sorttia.

Mitkä on parhaat nettikaupat?
Asos nyt on ihan ykkönen, se kun on niin tuttu ja turvallinen. Toinen lemppari on varmaan Romwe, meillä on ollut pitkä ja mun mielestä oikein onnistunut yhteistyö, vaikka sieltä tulee kyllä välillä tilattua vähän hutijuttuja, kun tuotetiedot ei aina ole niitä kattavimpia mahdollisia.

Minkä kokoisia farkkuja käytät?
Tuumakokona toimii 25.

3 lempikauppaasi?
Ääär, paha! Noista ketjuliikkeistä nyt varmaan H&M, Weekday ja Monki. Tai Carlings. Tai tai tai…

Mistä saat inspiraatiota sun asuihin?
Tosi paha lähteä erittelemään sitä mitenkään, kun ei se varmaan ole niin tietoista inspiroitumista. Mallistoista, lehdistä, blogeista, kaduilta, musasta, leffoista…

Ootko aina ollu kiinnostunut muodista?
No kyllä joo, varhaisimmat muistikuvat on ala-asteen alkuajoilta, jolloin piirtelin papereille omia “mallistoja”, hah.

Paras shoppailukaupunki?
New York!

Kuinka monta kenkäparia omistat?
En muuten tiedä enää, oon myynyt tosi paljon popoja pois viimeisen parin vuoden aikana. En varmastikaan sataa enää, veikkaisin että ehkä 50-60.

Jos sun pitäisi kuvailla tyyliäsi yhdellä sanalla, mikä sana se olisi?
Kääk! No ei se sana kääk olisi, mutta niin… Vaikia! Vois keksiä uuden sanan… Street-chic? Hahahe.

Mikä oli sun lempivaatekappale lapsena (jos muistat/saat jostain tietää)?
No se nyt on vaihdellut. Yhdessä vaiheessa se oli varmasti yksi kukkamekko, jonka äiti ompeli mulle. Jossain vaiheessa ala-astetta taas rakastin mun oransseja farkkuja, haha. Joskus vitosella sen sijaan olin ihan fiiliksissä semmosesta sinisävyisestä, läpikuultavasta paidasta, jota käytin koko ajan.

Vaatekappale, jota et koskaan voisi pukea päällesi?
Joku ällöttävä trikoinen makkarankuorimekko.

Kamalin vaatekappale jota olet käyttänyt?
Varmaan jotkut ihanat kireät lantiomalliset trikoopöksyt, jotka oli ehkä maailman kuumin juttu yläasteella. Niitä ostettiin Backstreetistä. Mulla oli mustat, joissa oli persuksissa jotain superhienoja tribaalikuvioita. Siis voi kyllä. Stringit ei sentään vilkkunut meikäläisellä.

Milloin löysit “oman tyylisi”, milloin se oli eniten hukassa?
Yläasteella ja lukion alussa oli varmasti eniten hukassa, oli vissiin muutenkin vähän identiteettikriisi, mutta en mä osaa oikein tarkalleen sanoa milloin sen “löysin”. Ehkä se alkoi ihan kunnolla muotoutua omanlaisekseen vasta siinä täysi-ikäistymisen jälkeen.


11.05.2012 13:00

YYTOO

Moikka tyypit! Meikä on Porissa ja meikällä on tylsää. Siinä selitys sille, miksi kopsasin Paukun eiku Piukun blogista tän seuraavan haasteen ja täyttelin sen.
Ja selitys Porille taas on se, että sunnuntaina on äitienpäivä ja täällä on äitejä. Mun äiti ja sen äiti.
01. Mikä on ilahduttanut sinua tänään?
Jättimäinen aamupala.
02. Mitä sellaista teit eilen, mitä et aio tänään tehdä?
En aio istua koko iltaa autossa välillä HKI-Pori.
03. Kenen seurassa viimeksi kävelit & missä?
Kävelin eilen ilallalla Pauliinan seurassa Forssan ABC:lla. Ja siis joo, ihan tosi.
04. Mikä oli vuoden 2010 kohokohta?
Kakstuhattakymppiin mahtui monia ihan mahtavia juttuja, mutta miksi perskuleessa tässä nyt täytyy niin pitkälle asti kaivella?
05. Mitä piirrettä arvostat muissa ihmisissä?
Aitoutta, rehellisyyttä, avoimuutta, huumorintajua… Sitä, että on jalat maassa ja osaa ottaa huomioon muutkin ihmiset ja puhua muustakin, kuin itsestään (tämmöisiin kyselyihin vastaaminenhan on oiva esimerkki tästä…) ja omasta erinomaisuudestaan.
06. Mikä on lempipiirteesi itsessäsi?
Lojaalisuus.
07. Jos sinun pitäisi vaihtaa radikaalisti tukkatyyliä, millainen uusi tyyli olisi?
Kääk, en mä halua :—D Se mikä mulle on fledan suhteen radikaalia, on kaikille muille ihan supernössöilyä. Siis mun mielestä nää lähes huomaamattomat raidat oli tosi radikaali veto…
08. Lempiviikonpäiväsi ja miksi?
Ei mulla oo. Mikä tahansa päivä, johon mahtuu ystäviä, hymyjä ja hyvää oloa.
09. Mitä luit viimeksi tietokoneen ulkopuolella?
Erästä kirjana julkaistua blogitutkimusta, joka liittyy pari päivää takaperin Ylelle antamaani radiohaastikseen.
10. Luettele kolme rakkausjuttua tältä hetkeltä!
Aurinko, lämpö ja hyvät tyypit.
11. Suurin haave tälle vuodelle?
Että tekisin ja uskaltaisin vielä enemmän.