Muut ne matkaavat joululomaksi Thaikkuihin tai Losiin, meitsi se ottaa suunnaksi Tallinnan. No, etelänlomahan sekin on.
Me lähdetään tosiaan poppoolla pariksi päiväksi tuonne Suomenlahden toiselle puolen. Tarkoituksena ihan vaan tsillata, syödä hyvin (ja meikäläiset tuntien ihan liikaa…) ja kierrellä ympäri talvista Tallinnaa. (Toivottavasti säät suosivat, sillä viime joulun reissulla saatiin nautiskella semmotteesta pyrytyksestä ja pakkasesta, että vaikka rakastan Tallinnan vanhassa kaupungissa käppäilemistä, niin siitä hommasta oli kyllä silloin hupi ajoittain aika kaukana…)
Perushengailun lisäksi allekirjoittanut tulee melko kovalla todennäköisyydellä ratsaamaan läpi myös muutamat vaatepuljut, vaikkei näin alejen alla oikeen kannattaiskaan mitään kovin kummoisia shoppailusessareita harrastella. En kuitenkaan tiedä oonko menossa Tallinnaan enää uudestaan tässä talven aikana, joten täytyyhän sitä nyt vähän tuota paikallista tarjontaa käydä kurkistelemassa. Erityisellä innolla tulen varmaankin tarkastelemaan erinäisten liikkeiden saapastarjontaa, ne mustat polveen yltävät saappaat kun kummittelevat tuolla takaraivon perukoilla yhäkin… Enpä silti pistäisi pahakseni nuihin muihinkaan kollaasin kaunokaisiin törmäämistä – ja ei, nyt ei ole puhe tuosta mallitypystä.
Psst! Käykääpä osallistumassa päivän joulukalenteri-arvontaan
täällä, tänään näyttäis olevan vähän paremmat voittotsäänssit kun normaalisti…