Onkohan joku siellä jo bongannut punaisiin pukeutuneen meikäläisen hengailemasta tosta sivupalkista?



Syy punaiseen univormuun on Suomen Punaisen Ristin ja Indiedaysin Operaatio Nälkäpäivä -kampanja, jossa saan siis kunnian olla blogeineni mukana niin puhenaisen kuin lipaskerääjänkin rooleissa.
Monelle varmasti tuttu Operaatio Nälkäpäivä on siis Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys, joka toteutetaan noin 20 000 vapaaehtoisen voimin 13.-15.9. Nälkäpäivänä kerätyt rahat menevät SPR:n katastrofirahastoon, jolloin varoja ei sidota mihinkään tiettyyn kohteeseen, vaan niitä voidaan käyttää välittömästi jonkin katastrofin sattuessa siellä, missä hätä ja tarve on suurin. Tällaisia katastrofeja voivat olla esimerkiksi luonnonmullistukset tai sodat, sekä erilaiset täällä meillä kotimaassa tapahtuvat onnettomuudet. Katastrofiavun lisäksi varoja ohjataan myös pitkäaikaiseen kehitysyhteistyöhön.
Nälkäpäivässä mun mielestä ihan erityisen mahtavaa on se, että kuka tahansa meistä voi osallistua keräykseen ja auttamistapoja on hurjan monia. Nyt ei siis tarvitse vain istua kotiasohvalla ja funtsailla, että kuinka just minä voisin jeesata (vaikka toki se auttaminen sieltä sohvannurkastakin onnistuu, kun nappaat vain läppärin siihen sylkkyyn ja klikkailet tilisiirron katastrofirahaston tilille tai teet lahjoituksen SPR:n nettisivuilla, tai sitten otat kännykän kauniiseen kätöseesi ja soitat lahjoituspuhelimeen), sillä osallistumistavoista löytyy varmasti meille jokaiselle sopiva. Voitte ryhtyä esimerkiksi lipaskerääjiksi meikäläisen tavoin!
Auttaa voit:
♥ Lahjoittamalla netissä täällä.
♥ Lahjoittamalla suoraan katastrofirahaston tilille 221918-68000; IBAN: FI06 2219 1800 0680 00;SWIFT/BIC: NDEAFIHH
♥ Lahjoittamalla puhelimitse soittamalla numeroon 0600 12220 (20,12 € /puh. + pvm)
♥ Lähettämällä tekstarin “SPR” numeroon 16499. Tekstieviestilahjoituksen hinta on 15 €.
♥ Lähtemällä lipaskerääjäksi. Tietoa kerääjäksi lähtemisestä löytyy täältä.
♥ Perustamalla virtuaalisen keräyslippaan täällä.
♥ Lahjoittamalla 3 euroa Otto-automaatilla käteisnoston yhteydessä.
Lipaskeräämisen lisäksi mä olen Nälkäpäivässä mukana myös virtuaalisen keräyslippaan kautta. Me ollaan Indiedaysin kanssa perustettu nettilipas nimeltään Bloggaajien keräyslipas ja siihen pääsee lahjoittamaan täällä. Itse aloitin homman justiinsa lahjoittamalla sinne 40 euroa. Musta ois ihan hurjan ihanaa, jos tekin kävisitte tiputtamassa sinne ihan vaikka euron tai muutaman per tyyppi! Mitä ootte mieltä, minkäsuuruinen tavoitesumma uskallettaisiin asettaa Bloggaajien virtuaalilippaalle..? Antakaas nyt mulle vähän esimakua ja klikkailkaa tonne pari penniä!
Ja hei, ei nämä osallistumisvaihtoehdot vielä tässä olleet! Meikäläinen laittaa nimittäin nyt blogosfääriin liikkeelle haasteen, johon toivon mukaan mahdollisimman moni teistä kanssabloggaajista tulee tarttumaan!
Haaste:
1. Kerro blogissasi Nälkäpäivä-keräyksestä http://www.nalkapaiva.fi/.
2. Kirjoita, miten itse kannat kortesi kekoon: lähtemällä
lipaskerääjäksi, lahjoittamalla Otto-automaatilla, tilisiirrolla,
netissä tai lahjoituspuhelimella vai osallistumalla bloggaajien omaan
virtuaaliseen keräyslippaaseen.
3. Halutessasi voit lisätä blogiisi myös bloggaajien keräyslippaan
koodin, jonka saat täältä:
http://www.lahjoituslipas.fi/
kannustaa lahjoittamaan bloggaajien keräyslippaaseen Facebookissa
http://www.lahjoituslipas.fi/
4. Haasta mukaan kaksi bloggaajaa!
Mä haastan nyt hommaan näin virallisesti Rokkirekin Lauran ja Freebirdin Arezin! Ehkä saisin molemmat tytöt mukaani 13.9., jolloin mut löytää keräämästä lippaan kanssa heti aamupäivästä eteenpäin Kolmen sepän aukiolta Helsingin keskustasta – toivottavasti nään myös mahdollisimman montaa teistä silloin!
Nyt kaikki mukaan auttamaan!



hyvä emmi todella hienoa!! ihan supertärkeää työtä teet siellä! :)
Kiitos :>
Voi kun tosta lippaasta tulee niin monia muistoja, kun oon itekin ollut monena vuotena kerääjänä :) Tulee hyvä fiilis kun voi jotenkin kantaa kortensa kekoon:))
Ihanaa kuulla! :> Tuuthan tänävuonnakin?
komppaan josefiinaa, teet tosi tärkeetä työtä:-) ite oon autellu vaa automaatilla rahaa nostaessani.
http://carpefukindiem.blogspot.fi/
Ja sekin on ihan yhtä tärkeetä työtä! :>
Vitsit emmi sun hiukset on jotenkin tosi nätisti tossa kuvassa ja muutenkin oot tosi superkaunis! Itse kans joskus yläasteella ollut tollasessa keräyksessä mukana,teet hyvää työtä!
ja ihan puhtaasta mielenkiinnosta/ei negatiivisessa mielessä, tiedätkö meneekö raha lyhentämättömänä sinne katastrofirahastoon vai meneekö jokin osa tästä punaiselle ristille työskentelevien palkkoihin tms. ja jos kyllä niin kuinkahan iso tämä prosentti mahtaa olla?
Missään hyväntekeväisyysorganisaatiossa rahahan ei mene 100 prosenttisesti avustuskohteeseen, sillä itse toimintaakin on pyöritettävä jotenkin :> Mutta hyvä kun kysyit, meinaan nälkäpäivä-keräyksessa on tosi mahtavat prosentit! Vähintään 85% (eli eurosta vähintään se 85 senttiä) menee suoraan katastrofirahastoon ja vain maksimissaan 15% menee ylläpitokuluihin (esim. liivien ja lippaiden hankinta yms). Asian parissa työskenteleväthän ovat vapaaehtoisia :>
Hienoo emmi! Teet ihan mahtavaa hommaa! :)
Mahtavaa Emmi, laitettiin kotona kumpainenkin bloggaajien virtuaalilippaaseen. Kirjoitan blogiini lähipäivinä http://nuppuhome.blogspot.fi/
Hyvä homma! :>
Vau, hyvä Emmi! Teet tosi tärkeetä työtä! :) Aivan varmasti käyn lahjoittamassa!
Kiitos ja mahtavaa, että lahjoitat ja autat! :>
Oon ylpeä susta ja kaikista jotka tekee jotain Nälkäpäivän hyväksi! Itekki oon ollu neljänä vuotena jo lipaskerääjänä ja tänä vuonna menossa myös. Oon sitä mieltä, että se ei oo kauheesti iteltä pois jos pari tuntia käy auttamassa. :)
Oot ihan täysin oikeassa siinä, että se ei todella ole itseltä paljoa pois tai hirveästi vaadi! :>
Tää on ehdottomasti Indiedaysin paras kampanja ikinä. Tärkeä asia, jota ei voi tuoda koskaan liikaa esille:)
Samaa mieltä ollaan täällä! :> Enemmän hyväntekeväisyyskamppiksia, sanoo meikkis.
Silloin kun oli yläkoulussa, tein vapaaehtoistyötä useamman kerran. Voi niitä aikoja <3
Hieno juttu! :>
Good work Emmi ..wish u all the best that great idea,hope others blogger will follow ur way..
Hyvää Emmi :)
Thanks! Yep, I really hope so too! :>
Ihanaa Emmi hyvä!! :)) Liityn mukaan hankkeeseen tekemällä tästä postauksen oman blogiini :)
Olit muuten eilen ihan super nätti kun nähtiin! <3 Ja sori kun sanoin että "eiks sun nimi ookki Emmi" ku mietin vaan sitä että oliko se Emmi vai Emilia :D Mut anyways ihana blogi, ihana Emmi! :)
Tosi hieno juttu, että jaoit! :> Ja kiitokset muutenkin ihanista sanoista eilen ja nyt, toivottavasti teillä oli kiva ilta! :>
Eipä mittään kuule :) En oo saanu vielä postausta valmiiksi joten nyt takas sen kimppuun :D Joo meillä oli aika vauhdikas ilta vielä, päädyttiin vielä Chapliniin ja ALEEN….. APUA!!! No tuli siellä yks juotua ja muutama biisiä tanssittua ennenku oli ihan pakko päästä pois sieltä :D ja mäkin kautta kotiin, tietenkin ;D
Jaoin blogissani :)
http://fuksianpunainenlanka.blogspot.fi/2012/09/operaatio-nalkapaiva.html
Mahtavaa! :>
ihan sairaan hienoa että meet vapaaehtoseksi sinne :) ite en pääsisi aikataulujeni takia. lupaan lahjoittaa :) ihania tällaset jutut ja kampajat sun muut projektit!
siistii et oot mukana tässä! (:
Monet partiolippukunnat osallistuu myös nälkäpäiväkeräykseen ! Mekin ollaan menossa itäkeskukseen lippaiden kanssa seisoskelemaan. :)
Täällä myös ilmoittautuu tyttönen, joka tepastelee ensi viikon perjantaina punainen liivi päällä ja lipas käpälässä ! Se on ainakin mulle mieluisin tapa olla mukana.