Moi! Mä tiedän, että tää on jotenkin typerää kysyä, mutta tahtoisin silti. Sä oot puhunut sun lihomisesta, ja kun ihmiset on kommentoinu siitä jotain, oot vastaillut tosi rempseesti.
Mulla on itellä ollut tänä keväänä vähän sama tilanne, oon lihonut _paljon_ itestäni riippumattomista syistä. Kuitenkaan en oo osannut suhtautua siihen samalla lailla kun sinä, vaan oma peilikuva ja kroppa inhottaa joka päivä.
Tän stoorin takana on se, että haluaisin kysyä, miten sä pystyt ajattelemään noin rempseesti ja huolettomasti lihomisesta (niin kuin toki kuuluisikin), miten sulla voi olla noin hyvä itsetunto?
Mun oli vaan pakko kysyä, kun oot näyttänyt taas niin kauniilta kuvissa :> hyvää kesää!
Hmm… Pääasiassa mun suhtautumista asiaan hallitsee se ajatus siitä, että lihominen on ollut omasta itsestä riippumatonta. Toisaalta se on auttanut käsittelemään asiaa ja hyväksymään sen, toisaalta taas juuri se tekee asiasta vaikean hyväksyä. Kovin kakspiippunen juttu. Se, mikä mulla on ollut suurin tekijä lihomisen hyväksymisen suhteen on ollut se, että se on verrattaen muihin elämässäni tapahtuviin asioihin niin äärettömän pieni, etten osaa jotenkin masentua siitä tai ajatella sitä kamalan ikävänä asiana. Kun vaakakupissa on oma terveys vs. lihominen, ei tarvitse kauhean pitkään punnita kumpi kuppi painaa enemmän.
Toki myönnän, että asia silti vituttaa :-D Ja on vaikuttanut myös ihan ehdottomasti mun itsetuntoon, joka on aina aikaisemmin ollut hyvä ja mielestäni myös hyvin terve, nyt ehkä välillä jotain muuta. Mutta aina kun löydän itseni ajattelemasta niin, että yhyy kun oon lihonnut niin paljon, muistutan itseäni siitä mikä tässä oikeasti on tärkeää.
Ja kun pääsin tästä lihomisen aiheuttajasta itse jo onnekseni eroon (ainakin toistaiseksi), niin tiedän myös sen, että pääsen kyllä myös näistä sen takia kertyneistä kiloista eroon, jahka vaan saan taas aloittaa liikkumisen ihan kunnolla.
En tiedä sun syitä tai tarinaa koko jutun takaa, mutta toivottavasti saisit jotain irti tästä mun tarinasta :> Älä päästä itseäsi masentumaan tuollaisen asian takia. Uskon, että sullakin on kuitenkin siellä taustalla paljon suurempia tekijöitä, joille ulkonäkö lopulta jää tosi pahasti kakkoseksi. Joskus sitä joutuu vähän punnitsemaan, mikä elämässä milläkin hetkellä on tärkeää. Terveys on aina se tärkein asia.
Hurjasti tsemppiä sinne! :>
Oon lukenu näitä kommentteja täällä ja olen ihan äimänkäkenä. Siis oletko sä muka lihonu? :o luen sun blogia( tai ainakin katon kuvat :) ) ja en oo huomannu mitään. Oot upee ja kaunis nainen. Pidän sun tavasta pukeutua. Itelleni ei kyllä sopisi mitkään sun vaatteista :D hauskaa kesää!
you are soo lucky to live in a such beautiful city!
http://unasrandomfashion.blogspot.com/
http://unasrandomfashion.blogspot.com/
http://unasrandomfashion.blogspot.com/
Well I agree ;>
You are my huuuge huge huge inspiration,Emmi<3
Kauniita kuvia! =)
Ihania kuvia!
Everytime, I fall in love with that coat just a little bit more!
Huippuhienot kuvat, ja huippuhieno takki…edelleen :]
noi sun hiukset on tosi kivat :)
http://saanae.blogspot.fi/
Moi! Mä tiedän, että tää on jotenkin typerää kysyä, mutta tahtoisin silti. Sä oot puhunut sun lihomisesta, ja kun ihmiset on kommentoinu siitä jotain, oot vastaillut tosi rempseesti.
Mulla on itellä ollut tänä keväänä vähän sama tilanne, oon lihonut _paljon_ itestäni riippumattomista syistä. Kuitenkaan en oo osannut suhtautua siihen samalla lailla kun sinä, vaan oma peilikuva ja kroppa inhottaa joka päivä.
Tän stoorin takana on se, että haluaisin kysyä, miten sä pystyt ajattelemään noin rempseesti ja huolettomasti lihomisesta (niin kuin toki kuuluisikin), miten sulla voi olla noin hyvä itsetunto?
Mun oli vaan pakko kysyä, kun oot näyttänyt taas niin kauniilta kuvissa :> hyvää kesää!
Hmm… Pääasiassa mun suhtautumista asiaan hallitsee se ajatus siitä, että lihominen on ollut omasta itsestä riippumatonta. Toisaalta se on auttanut käsittelemään asiaa ja hyväksymään sen, toisaalta taas juuri se tekee asiasta vaikean hyväksyä. Kovin kakspiippunen juttu. Se, mikä mulla on ollut suurin tekijä lihomisen hyväksymisen suhteen on ollut se, että se on verrattaen muihin elämässäni tapahtuviin asioihin niin äärettömän pieni, etten osaa jotenkin masentua siitä tai ajatella sitä kamalan ikävänä asiana. Kun vaakakupissa on oma terveys vs. lihominen, ei tarvitse kauhean pitkään punnita kumpi kuppi painaa enemmän.
Toki myönnän, että asia silti vituttaa :-D Ja on vaikuttanut myös ihan ehdottomasti mun itsetuntoon, joka on aina aikaisemmin ollut hyvä ja mielestäni myös hyvin terve, nyt ehkä välillä jotain muuta. Mutta aina kun löydän itseni ajattelemasta niin, että yhyy kun oon lihonnut niin paljon, muistutan itseäni siitä mikä tässä oikeasti on tärkeää.
Ja kun pääsin tästä lihomisen aiheuttajasta itse jo onnekseni eroon (ainakin toistaiseksi), niin tiedän myös sen, että pääsen kyllä myös näistä sen takia kertyneistä kiloista eroon, jahka vaan saan taas aloittaa liikkumisen ihan kunnolla.
En tiedä sun syitä tai tarinaa koko jutun takaa, mutta toivottavasti saisit jotain irti tästä mun tarinasta :> Älä päästä itseäsi masentumaan tuollaisen asian takia. Uskon, että sullakin on kuitenkin siellä taustalla paljon suurempia tekijöitä, joille ulkonäkö lopulta jää tosi pahasti kakkoseksi. Joskus sitä joutuu vähän punnitsemaan, mikä elämässä milläkin hetkellä on tärkeää. Terveys on aina se tärkein asia.
Hurjasti tsemppiä sinne! :>
ihanat kuvat!
Kauniita kuvia ja hienosti laadittu vastaus vaikeaan kysymykseen.
Sulla on ihanan raikas blogi ja uskomaton blogi! Olen seurannut sun blogiasi jo kauan, mutta vasta nyt uskaltaudun kommentoimaan. ;-)
http://wmybt.blogspot.fi/
Ihania Kuvia!!!<3
oot ihana emmi! <3
Oon lukenu näitä kommentteja täällä ja olen ihan äimänkäkenä. Siis oletko sä muka lihonu? :o luen sun blogia( tai ainakin katon kuvat :) ) ja en oo huomannu mitään. Oot upee ja kaunis nainen. Pidän sun tavasta pukeutua. Itelleni ei kyllä sopisi mitkään sun vaatteista :D hauskaa kesää!