18.05.2012 16:12

HELSINKI FASHION SUMMIT -LIPPUSKABA

Ensi viikolla Helsingissä sattuu ja tapahtuu. Ainakin, mikäli muotitapahtumien määrään on katsomista. Yksi tulevan viikon -  ja koko kuluneen kevään – ehdottomasti mielenkiintoisimmista häppeningeistä on torstaina 24.5. järjestettävä Helsinki Fashion Summit. Kyseessä on muodin ammattilaiset ja harrajastajat yhteen kokoava yksipäiväinen seminaari, jonka aikana kuullaan niin kansainvälisesti tunnettujen muoti-ikonien kuin suunnittelijoidenkin puheenvuoroja, plus päästään tsekkaamaan parhaita paloja nousevien pohjoismaisten suunnittelijoiden mallistoista.
Vieraisiin kuuluvat mm. tanskalainen suunnittelija Henrik Vibskov, Acnen miesten vaatemalliston pääsuunnittelija Chirstoffer Lundman ja Fashion East -tapahtuman perustaja Lulu Kennedy. Catwalkilla sen sijaan nähdään palasia Anna Ruohosen, Hanna Sarénin ja Minni f. Ronyan mallistoista, joiden lisäksi lavalla esittäytyvät myös ruotsalaismerkki Army of Me, tanskalainen Anne Sofie Madsen sekä norjalainen Norwegian Rain. Häppeninkiin kuuluvat toki myös iltabileet, joiden aikana nähdään Ivana Helsingin elokuvanäytös ja kuullaan elektropoppia TV OFFilta.
Kuulostaako sellaiselta hommalta, jossa olisitte mielellänne menossa mukana?
No, nyt seuraa vallan mainioita uutisia kaikille niille teistä, jotka just nyökyttelitte päätänne. Meikäläinen pistää meinaan nyt jakoon kolme kahden hengen lippupakettia (arvo 110 euroa) Fashion Summittiin! Onnellisia voittajia tulee olemaan siis kolme, ja jokainen heistä saa ottaa tapahtumaan mukaan vielä ystävänsäkin. Mikäli lippupaketti kiinnostaa ja olette ensi torstaina Helsingissä, niin voitte osallistua arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttilootaan. Jätäthän kommentoidessasi myös sähköpostiosoitteesi.
Kisa on pystyssä sunnuntai-iltaan klo 20 asti, jonka jälkeen arvon voittajat ja lähetän heille sähköpostia – mikäli siis osallistutte, niin muistakaa tarkkailla meilejänne sunnuntai-iltana!

108 Responses to “HELSINKI FASHION SUMMIT -LIPPUSKABA”

  1. elsaa says:

    huippua!

  2. Outi says:

    Tää on kyllä yks parhaimmista palkinnoista, joita oot päässyt jakamaan! Potkisipa onni tällä kertaa! :)

  3. iina says:

    voii, tuonne oon halunnut niiin paljon!!! kävispä kerrankin tuuri….

  4. siiirja says:

    Jes! Haluan voittaa!

  5. alexandra says:

    Tällä nyökötellään ja kovaa!

  6. Liina says:

    Oi, kuulostaa ihan huipulta ! :)

  7. kat says:

    Mukana! :)

  8. venla says:

    voitto!

  9. oonu says:

    uu ois kool! :-)

  10. Amppi says:

    Oih!kyllä kiitos!!

  11. deelia says:

    Huippua olisi!

  12. Norppa says:

    Jeee!

  13. Iida says:

    Jos onnistais tällä kertaa…!

  14. Lotta says:

    jee kuulostaa ihanalta tapahtumalta! :-)

  15. kkassuee says:

    voivoi tuonne olis niin ihanaa päästä, kun satun just silloin olemaan pitkästä aikaa helsingissä pääsykokeissa, niin tuonne olis mukava päästä palautumaan niistä aamuisista polttelevista pääsykoekysymyksistä poikaystävän kanssa :—)olisi kyllä ihan huippua! olisi oikein kivaa, jos arpaonni nyt kerrankin osuisi kohdalleen!

    kkassuee@gmail.com

  16. Henna says:

    Tuonne olisi kyllä mahtava päästä :)

  17. Tintti says:

    Pick me, pick me :)

  18. Riina says:

    Kuulostaa just sellaselta tapahtumalta, jota ei tekis mieli jättää väliin!

  19. sINI says:

    Mukana!

  20. Outi says:

    Wohohooouuu no kyllähän tuo kieltämättä kiinnostelisi kovin!! Minäminäminäminäminäminä minä voitaannnnnnnnn!! :]

  21. Bibi says:

    fingers crossed…!

  22. E says:

    ooOO mahtavaa! :)

  23. Sunny says:

    I want this so bad!!

  24. Wessi says:

    Ooo, eikä, ihan mahtavaa!!!

  25. sara says:

    osallistun!!

  26. pinja says:

    Kyllä kelpais !

  27. .jenna. says:

    Vau mikä kisa! Osallistun ehdottomasti! :)

    -Jenna

  28. Taika-Lisbeth says:

    H-A-L-U-A-N! Keväinen Helsinki ja Henrik Vibskov LIVENÄ. Oi oi, siinäpä oiva syy vääntäytyä täältä korvesta kaupunkiin.

  29. JJ says:

    Joo ehdottomasti haluaisin tonne.Alan harrastelijaopiskelijana kiinnostaisi kovasti ja seurakin olis valmiina!

  30. l a u r a says:

    I’m innnn!

  31. hezuuuu says:

    Ooooooiii, oon messis! Minäää voitan tän! :-D Mahtava kisa, opiskelijana on meinaa tiukkaa rahottaa itteensä vastaaviin yberloisto tapahtumiin. ;-)

  32. HKatariina says:

    Ooiiih! Toivottavasti onni osuu kerran kohdalle, sillä tänne tahdon ehdottomasti! :)

  33. Nanna says:

    Wooo joo tonne!

  34. Diana says:

    uijui, kelpais ehdottomasti päästä tuonne! tahdon tahdon tahdon :)

  35. Eepu says:

    Nyt todellakin olis mahtavaa voittaa! Nyökyttelin niin paljon, että meinasin päänki pöytään lyödä :D

  36. neitim says:

    jeee!

  37. Lotta says:

    tollanen lippupaketti kuulostaa mainiolta:)

  38. Milk says:

    Voi että, ihanalta kuulostaa! Osallistun!

  39. jonna says:

    Osallistun!

  40. helmikki says:

    Oijoii, torstai-ilta huutaa tyhjyttään mun kalenterissa!

  41. Eveliina says:

    totta ihmeessä osallistun! kuulostaa mahtavalta!

  42. kata says:

    Oi tonne haluaisin kyllä niin paljon!

  43. Ida says:

    Minä minä minä! :D

  44. erika says:

    OSALLISTUN! Kelpais todellakin :)

  45. Llleiska says:

    Tää on ihan mahtavaa! :))

  46. jennier says:

    vitsit ois mahtava päästä paikanpäälle! :)

  47. Sini says:

    osallistun!:)

  48. Roza says:

    kelpaa!

  49. Sallde says:

    Ooo kerranki oisin helsingissä ku jtn tapahtuu! Meinaa vika pääsykoe just torstaina aamulla helsingissä! Kiinnostais!

  50. Essi says:

    TÄNNE MINÄ HALUUN!

Kommentoi