Ensi viikolla Helsingissä sattuu ja tapahtuu. Ainakin, mikäli muotitapahtumien määrään on katsomista. Yksi tulevan viikon - ja koko kuluneen kevään – ehdottomasti mielenkiintoisimmista häppeningeistä on torstaina 24.5. järjestettävä Helsinki Fashion Summit. Kyseessä on muodin ammattilaiset ja harrajastajat yhteen kokoava yksipäiväinen seminaari, jonka aikana kuullaan niin kansainvälisesti tunnettujen muoti-ikonien kuin suunnittelijoidenkin puheenvuoroja, plus päästään tsekkaamaan parhaita paloja nousevien pohjoismaisten suunnittelijoiden mallistoista.
Vieraisiin kuuluvat mm. tanskalainen suunnittelija Henrik Vibskov, Acnen miesten vaatemalliston pääsuunnittelija Chirstoffer Lundman ja Fashion East -tapahtuman perustaja Lulu Kennedy. Catwalkilla sen sijaan nähdään palasia Anna Ruohosen, Hanna Sarénin ja Minni f. Ronyan mallistoista, joiden lisäksi lavalla esittäytyvät myös ruotsalaismerkki Army of Me, tanskalainen Anne Sofie Madsen sekä norjalainen Norwegian Rain. Häppeninkiin kuuluvat toki myös iltabileet, joiden aikana nähdään Ivana Helsingin elokuvanäytös ja kuullaan elektropoppia TV OFFilta.

Kuulostaako sellaiselta hommalta, jossa olisitte mielellänne menossa mukana?
No, nyt seuraa vallan mainioita uutisia kaikille niille teistä, jotka just nyökyttelitte päätänne. Meikäläinen pistää meinaan nyt jakoon kolme kahden hengen lippupakettia (arvo 110 euroa) Fashion Summittiin! Onnellisia voittajia tulee olemaan siis kolme, ja jokainen heistä saa ottaa tapahtumaan mukaan vielä ystävänsäkin. Mikäli lippupaketti kiinnostaa ja olette ensi torstaina Helsingissä, niin voitte osallistua arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttilootaan. Jätäthän kommentoidessasi myös sähköpostiosoitteesi.
Kisa on pystyssä sunnuntai-iltaan klo 20 asti, jonka jälkeen arvon voittajat ja lähetän heille sähköpostia – mikäli siis osallistutte, niin muistakaa tarkkailla meilejänne sunnuntai-iltana!
Kisa on pystyssä sunnuntai-iltaan klo 20 asti, jonka jälkeen arvon voittajat ja lähetän heille sähköpostia – mikäli siis osallistutte, niin muistakaa tarkkailla meilejänne sunnuntai-iltana!

Tahdon!
kuulostaa kivalta! osallistun(:
Ohhoh, tonne mä haluan! :)
Voi vitsi, tajuttoman siistiä! Mieluusti menisin paikanpäälle!
Mukana arvonnassa!
awwyeah kyllä kiinnostaa, i’m in ! =)
Mä voisin osallistuu…!
oispa kiva!