

Iltoja ja terkkuja tulostepinojen ja tyhjien Redbull-tölkkien alle hautautuneelta bloggaajalta, Wordin, PowerPointin, sekä valistuksen, romantiikan, taloudellisen liberalismin ja noin miljoonien muiden yhteiskuntateorioiden ihmeellisestä maailmasta. Vä-syt-tää, vaikka oon vetänyt varmasti tänään enemmän kofeiinia kuin ihmisen on terveellistä nauttia kokonaisen vuoden aikana.
Mutta ei siinä, ehdinpä kirjoittelun ja lukemisen lomassa pistää (melkein kaikki) kirppiskamatkin kasaan ja mikä ihmeellisintä, jopa napsaista pari kuvaa osasta myyntiin päätyvistä popoista – ne siis yllä. Myyntiin on kyllä tulossa aika rutkasti lisääkin kenkiä ja meikäläisen pöydästä tulee löytymään toki myös vinot pinot vaatteita, mutta en ehtinyt kuvaamaan tänään muuta kuin nämä. Vaatepuolelta löytyy kuitenkin niin takkia, paitaa, housua, hametta kuin sortsiakin ja esimerkiksi Versace for H&M Cruise Collectionia (mekko, housut, balleriinat, asusteita…), joista joudun luopumaan koska koot ovat mulle vääriä. Myynnissä on myös esmes laukkuja ja koruja.
Huomenna siis Indiedays Fashion Weekendiin kuuluva bloggaajakirppis Kluuvin kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa. Kirppis aukeaa kahdeltatoista, mutta suosittelen tulemaan paikalle hyvissä ajoin. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä saapuu apajille ja auttaa meikkistä tässä loputtomalta tuntuvassa kaappien tyhjennysprojektissa!







Tulossatulossatulossa! Ja sainpahan kaverinkin lähtemään mukaan :) Mitenkäs muuten se sun orkideas voi? ;)
Elossa ja pukkaa kokoajan uutta kukkaa! Oon ihan järkyttynyt tosta, kukat kun tuppaa yleensä olemaan aika itsemurha-alttiita meikäläisen hoidossa..:–D
Hahah :D se on kyl tosi nätti kukka. :) mut hei minkä kokosia nuo kengät suurin piirtein on? Noi harmaat ja kimallekorkkarit näyttää tosi kivoilta! :)
ps. tsemii viel sulle noitten kouluhommien kans! :)
vitsit, siistejä kenkiä.
Hahah :D Se on kyl tosi nätti kukka. :) mut hei minkä kokosia nuo kengät suurin piirtein on? Noi harmaat ja kimallekorkkarit näyttää tosi kivoilta! :)
ps. Tsemii sulle noitten kouluhommien kans! :)
Kengät on 35-36.
Mua kyllä niin hirveesti himottais sun kengät ja vaatteet!! mut minkäs sille voi ku asuu täällä liian paljon pohjosempana:/ niin epäreilua et kaikki mahollinen kiva on helsingissä ja ite joutuu aina jäämään kaikesta paitsi..:(
no mut vähä ees lohduttaa ku kuulin sun jalkojes koon, oma nimittäi 39-40..
Can you please translate the post in english? Please :)
I’m selling some of my clothes and shoes here in Helsinki tomorrow, that’s all :>
voi eeei bongasin tuosta jo paritki ihan täydelliset kengät mutta eipäs täältä pohojois-pohojammaalta taija viittiä ihan kenkien takia lähtee…. :D
Toivottavasti pääsen tulemaa ! Mutta tällänen väli kysymys tähän välii, ni mikä sun jalankoko on ? haha ! noi kengät huutaa mun nimeäää !
Mihin hintaan noit kamoi sit saa?
No se selviää sitten huomenna :-D Siis ihan tuotteesta riippuen, vanhat jutut nyt lähtee varmaan eurosta etiäpäin, mutta uudet/käyttämättömät/merkkituotteet sitten tietty maksaa vähän enemmän. Mutta kattoo sitä sitten tosiaan huomenna, oon huono miettimään näitä ja myyn kaiken aina liian halvalla :-D
Voi kun harmittaa ettei päästy kaverin kaa paikalle täältä mansesta :( mutta myytkö tosiaan nuo tummat vasemmanpuol. bootsit? muistelen että just ne vasta ostit..?
Jep, liian isot mun jalkaan :<
mitä hintaluokkaa suunnilleen siel on ? :)
Voi eii, voisinpa tulla sinne huomenna ostelemaan, mutta vähän liian pitkä matka täältä Lapista:/
voi vittu kun asun niin kaukana etten pääse ):
Kivan näköisiä kenkiä oot myymässä, ihan en tiiä sopiiko omaan 36-37 jalkaan… Anyway tulossa ollaan huomenna:)
Kolmekutosia tuolla suurin osa on ja osa myynnissä just siks, että on mulle liian isoja ;>
vitsit ku sulla on niin pieni jalka niin noi kengät ois mulle ihan liian pieniä :(
NUO ALIMMASSA KUVASSA VASEMMALLA OLEVAT MUSTAT BUUTSIT ON IHAN SUPERUPEETT!! Just sellaset, millaset oon aina halunnu, mutten pääse tietenkään sinne Helsinkiin, koska asun 6h ajomatkan päässä.. NYT KYLLÄ ÄRSYTTÄÄ!! )::
Minkäs kokoisia sun vaatteet on mitä myyt? :D
Mitä noita nyt kattelin, ni näyttäis olevan xxs-s. Ja sitten on noita muutamia mallikappaleita (just Versace for H&M:ää esim.), joita myyn koska ovat mulle liian isoja, eli ne ovat kokoa 36.
Näyttääpä hyvältä! Tiiätkö, mä oon ihan flunssassa ja ääntä hädin tuskin tulee, mutta mä aion silti tulla. :D Ellei ääni sano itseään ihan lopullisesti irti aamulla.. Pakko päästä!
[MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
Hei myy se sun romwen musta vetoketjuolkalaukku, se on iha loppuunmyyty, maksan ihan sika paljon siitä, P-a-k-k-o saada.!! ^-^ Voiks niit tilata jostai muualta ko romwelta?
Voivoivoi hitsi, kunpa pääsisin mukaan! :(
http://kisstherain-p.blogspot.com/
ui jes ostin noi glitterkorkkarit mitä kattelinki tosta kuvasta (: hih (:
no voi apua ku oli ihania kenkiä ! oma jalka vaan sattuu olemaan niin iso :(
[MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
ois kiva jos laittaisit nettiinki myyntiin näitä ku ei täältä lapista ihan sinne pääse ostaa vaikka kuin haluttas. niin että kaikilla ois mahdollisuus ympäri suomee..
kiitos tuhannesti, emmi! löysin sun pöydästä vaikka mitä ihanaa :–) paras ostos oli kuitenkin se spirit storen nahkatakki!