31.01.2012 20:03

VOITA VUODEN OLIVIAT

Nyt vois olla aika pistää pystyyn taas pieni skaba, ihan vaikka hmm…tammikuun loppumisen kunniaksi! Sillä se, että tammikuu loppuu, tarkoittaa sitä että helmikuu alkaa, joka taas tietty tarkoittaa sitä että pian on maaliskuu, jonka jälkeen tulee huhtikuu – eli toisin sanoen kevät! Ja siinä, ystävät hyvät, on jo pienen juhlinnan aihetta kerrakseen.

Ei mutta tosissaan, oikea syy kisalle on ihan vain se, että Olivia on hemmetin mainio lehti! En kai mä sen kummempaa oikeutusta tarvitse teikäläisten ilahduttamiseksi? Elikä nyt lähtisi jakoon vuosikerta Oliviaa suoraan kotiovelle kannettuna! Voit osallistua kisaan kommentoimalla tämän postauksen kommenttiboksiin mitä tahansa, kunhan muistat jättää samalla myös sähköpostiosoitteesi. Kisa-aikaa on 2.2. klo 23:59 saakka.


30.01.2012 18:22

COS SUOMEEN

Tulin tossa hetki sitten himaan luennolta ja luin vasta nyt tänään päivällä julkaistun pressitiedotteen siitä, että COS avaa ensimmäisen liikkeensä Suomeen! Whoa, mahtavaa! Tätä onkin hetki odoteltu, hemmetin siistiä että Helsinginkin vaatetarjonta saa taas vähän uutta verta osakseen. Myymälä avataan tän kevään aikana Kämp Galleriaan.


29.01.2012 19:15

SHOES, SHOES, SHOES…

Kuten kuvista näkyy, niin joulukuussa tekemäni Nellyn kenkätilaus saapui viimein. Tai jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin kyseessä ei ole edes se samainen tilaus. Se meinaan mystisesti katosi. Nellyn asiakaspalvelusta sanottiin, että paketti olisi saapunut meikäläisen lähipostiin ja lähetetty sieltä takaisin heille, koska sitä ei koskaan noudettu. No, suhteellisen paha noutaa, kun mitään tietoa paketin saapumisesta ei ikinä saapunut mulle saakka ja postissaakaan ei oltu tehty paketista mitään havaintoja. Mutta eipä siinä, tein sitten uuden tilauksen tismalleen samoilla popoilla ja tää jälkimmäinen tilaus kotiutuikin sitten ihan muutamassa päivässä.

Molemmat kengistä ovat livenä hurjan kauniit, mutta jälkimmäiset tolppakorkoiset avokkaat aivan jättimäiset jalassa. En ookaan hetkeen törmännyt noin isoihin kolmekutosiin, pohjalliskikkailujenkin jälkeen kantapäähän sai livautettua vielä pari sormea… Harmi, koska ovat tosi kivat. En tosiaan jaksa aloittaa mitään palautusoperaatiota, joten eivätköhän kenkulit päädy sinne kirppiskuorman jatkoksi, josta joku teikäläisistä saa sitten noukkia ne ens kuun lopussa.

Nyt vaihteeksi esseen kirjoittelun pariin…