Bongasin yummyjennin blogista seuraavanmoisen haasteen ja tein työtä käskettyä (tai no, tällä kertaa kukaan ei kyllä käskenyt tarttua kyseiseen haasteeseen, mutta oli tylsää ja haaveilu on aina kivaa!): “Tee kollaasi vuoden 2011 unelmistasi. Kokoa kollaasiin unelmiasi kuvaavia kuvia. Unelmat voivat olla mitä tahansa, mitä vain haluat unelmakollaasiin laittaa.”

Kollaasista tuli tällä kertaa aika pieni, enkä nyt tiedä kuinka unelmaksi jotain biletystä voi esimerkiksi laskea (:–D), mutta osa onkin unelmien sijaan ihan vaan semmoisia juttuja, joita haluaisin tänä vuonna tehdä. Elikä, tahtoisin…
…matkustella, Nykiin ja esimerkiksi Pariisiin ois ihan superia päästä. Myös joku kunnon tsillailuloma jossain lämpimässä kelpaisi.
…halailla ja pussailla.
…vihdoinkin sen Miu Miun rusettilaukun, graa!
…muuttaa Helsinkiin, mieluiten ihan omaan kotiin, jossa olis korkeat huoneet, leveät ikkunalaudat ja puulattiat.
…ja aion Provinssiin, fiilistelemään ennen kaikkea SOADia!
…biletellä kavereiden kanssa ja tanssia jalat tuusanuuskaksi.
…muotiviikoille! Tää menee jo ihan sinne unelmaluokkaan ainakin, huh.
No mutta muruset, mistä te unelmoitte tänä vuonna?
Translation: I made a little collage of things that I’d like to do or experience this year! What are you guys dreaming about in 2011?
Kuvat: We♥it plus itse otettu kuva Katajanokalta.



I love the pictures, so beautiful!
Mä pääsen pariisiin joskus marraskuun lopulla ja oon jo nyt ihan innoissani :D kivalta näytttää :)!
unelmoin kans miu miun laukusta! rakastumisesta ja matkustamisesta kivoihin paikkoihin :)
about love too. And trvelling – maybe ma dream come true :)
travelling*
maybe my*
;)
Mun unelmakollaasista löytyy pariisi, lomailu, puspusjutut, vaatejutut ja tietenki järkkäri :)
Oletko eronnut?
Hei mistä löydätte aina näin ihania kuvia ? Minä en ikinä löydä mistään mitään kivoja :(
Lovely Photos! Like always!!
http://WWW.RENEBRAUN.COM
You are welcome to visit my blog too :))
i dream the same thing! plus a vacation with all my friends))
Multa löytyy vaatehaaveita, matkustelua ja että koulu menis kunnial loppuun :D
Unelmoin että mun ripari peruuntuu/siirtyy ja pääsen Provinssii fiilistelee SOADia myös ! :D
Mutta hei yks kysymys, kun eikö sulla ole käytössäsi Mac, vai muistelenko ihan väärin? Niin millä sä teet esimerkiks noi kollaasit? Ja ennen kaikkea millä sä järjestät sun kuvat -kun iPhoto ja noi kansiot ei mun aivojen mukaan oikeen tuu toimeen.
On mäkkäri joo. Käytän pelkästään Photaria, enkä lisää kuvia iPhoton kautta ollenkaan – vihaan koko paskaa :-D eli mulla on ihan omat kuvakansiot ja lisään kuvat koneelle vaan mäkin kuvansiirtäjän kautta.
Possu, Mäkillä saa kivoja kollaaseja helposti Picasa-ohjelmalla.:)
oh yeah, visiting Paris would definatly be great! For me school ends in about 3 month and I hope that all is going to be fine! :o)
Mulla on itseasiassa just toi Miu Miun laukku mut vaa tummanruskeana :)
Miu Miu bag is what I could have too :)
Tuo Miu Miu on muuten ihana! Itselläni on tosta mini-versio, mutta tuo iso ois haaveissa. (Oli pakko tarttua tähän samaiseen haasteeseen, vaikkei mua haastettukaan :D)
Oivoi, haastan kaikki halukkaat! :>
Yeah, keep on writing in English!!
Really like your blog :)
ettekö te asunukkaan sun poikaystäväs kanssa siellä espoossa? en oo ihan varma, mut taisin nähä teiät tai ainaki sut näin ja jonku muun hyypän tässä pari päivää sitten, ja nyt potuttaa ihan perkeleesti, etten tullu moikkaa! ääh, olisin niin halunnu tavata sut:( sun blogi on niin mahtava ja oot tollanen asenne-nainen! oot tosi inspiroiva, jatka blogia samaan malliin, sun postaukset on ihan helvetin kivaa luettavaa, it’s usually the highlight of my day!:)
The same things!!
Samanlaisia haaveita kuin mulla! Matkustus tapahtuu tänä vuonna, mutta toi kämppäjuttu tuskin tapahtuu.. Mäkin haluaisin just tommonen kämpän, mistä haaveilit.. * Haaveilee istumisesta ikkunalaudalla katsellen kadun elämää *
Teinkii tuon ite jo, ja mullakkin oli Pariisin matka haaveena <3 Tykkäilen tästä sun blogista tosi paljon, varmaan ekoja mitä joskus puolitoistavuotta sitte aloin seuraamaan. :) Ihanaa alkanutta vuotta ja toivottavasti haaveet toteutuu!
olet kyllä ihana! =)) tuli tässä mieleen että millon nähhään ne uudet korolliset nahkapuukkarit in action? :-)
ootteko eronnut sun poikaystävän kanssa ? ;o
No mitäs luulet onko eronnu jos Emmi haluaa muuttaa omaan kotiin Stadiin.. Omien aivojen käyttö on luvallista =)
great dreams
En voi olla kertomatta, että tuo samainen kassi (tosin kitin värisenä) odotti mua viime viikon torstaina keittiön pöydällä, kun tulin kotiin. En tiedä mitä hyvää olen tehnyt, mutta mies oli jostain syystä päättänyt, että tarvitsen sellaisen. :) Rakkautta! (sekä mies, että kassi)
Ooh, sounds good! Hei voisko saada jonkunnäköstä listaa “100 things to do before I die” tms.? Ei tietenkään tarvis olla 100, vaikka 10, tai ees 5. Ellei siis kaikki oo liian henk. koht. :-) Ja voi ne olla vaikka to get myös;) mukaan lukien miu miu bag? hehee
oisko mahdollista saada sneak peakkii sun indiedaysin 1-vuotissynttäriasusta? :> jos edes tiedät vielä, mitä pukea :) kuitenkin, varmasti jotain mahtavaa, as usual :)
my dream this year is to get a fulltime job, buying an apartment with my bf and travel as much as possible :D
I love your blog, and I check it out daily:D
millä sä muokkaat sun kuviii :) tai tänki kollaasin?
http://weheartit.com/entry/6151113
en tiedä oletko huomannut ja onko tuosta mitään haittaa:)
I like so much ur plans for 2011, me too i’d like do some things similars!!
xx
uneilmoin päästä pariisii ja sinne meenki 2 kk pääst :)
Mun haaveena on ihan samat asiat! Tulin nyt vaan ilmottamaan että JES VIHDOIN sain oman blogin käyntiin, oot inspannu aika lailla. Joten kiitos siitä sulle!
beautiful photos <3