Jokunen teistä on tosiaan toivonut esittelyä mun huoneesta ja mähän luonnollisesti tartuin heti ahkerana toimeen, kun täällä äidillä nyt muutenkin hengailen.
Hommahan on nyt niin, että tää nykyinen huone on jäänyt ihan kokonaan laittamatta, kun en oikeastaan ole edes kerinnyt kunnolla muuttaa sinne sisään. Äiti muutti yhteen miesystävänsä kanssa viime kesänä, ja roudasin siis vaan kaikki kamani entisestä kämpästämme tänne nykyiseen ja olin vain tyytyväinen kun edes puolet niistä mahtuivat reippaasti entistä huonettani pienempään huoneeseen. Sitten tosiaan kuitenkin syyskuussa kävi niin, että aloin roudaamaan kamojani poikkiksen kämpille ja siellähän nyt kaikki tärkein ja siistein onkin. Tilanne on nyt siis se, että täältä äidin luota mun huoneesta löytyy enää lähinnä jämätavaraa, jämävaatteita, jämälaukkuja ja -kenkiä yms. Ja itse huone on ihan täydellinen sekasikiö :-D Eli jos kiinnostaa katsella kuvia mun “varastosta”, niin tässä niitä nyt ois.











Huoneen perällä on kolme isoa peilikaappia, jotka toimii mun vaatekaappeina. Ne vaatteet, jotka ei kaappeihin ole mahtunut ja joita en kuitenkaan myöskään välttämättä niin aktiivisesti käytä, että olisin ottanut ne poikaystävän luo viemään kaappitilaa, ovat päätyneet kahteen vaaterekkiin, kuten kuvat kertovat. Rekkien alla on pääasiassa vähän käytössä olevia korkkareita, tosin nyt siinä on parit ihan ahkerassakin käytössä olevat, ne on vaan niin uusia etten ole kerinnyt roudata niitä vielä Lauttasaareen viemään poikaystävän hyllytilaa…jep, kuulostan ihan mahtavalta ja huomioonottavalta tyttöystävältä.


















Voin paljastaa, että siivosin ennen kuvien ottoa. Mä oon oikeasti ihan kauhea sotkemaan, Lauttasaaren kämppäkin on aina ihan kauheassa kuosissa kun oon kerran vaikka pähkäillyt, mitä laitan päälle tms. Hirveät vaatevuoret siellä lattialla itseasiassa tälläkin hetkellä. Onneksi mulla on tosiaan vielä tää huone täällä äidillä, jossa voin säilyttää kaikkea ylimääräistä ja vähän käytössä olevaa tavaraa. Harmi muuten ettei mulla taida olla kauheasti kuvasaldoa mun entisen kodin huoneesta, se oli superkiva! Mutta siitä poikkiksen kämpästä lupaan tehdä postauksen kanssa tässä jossain vaiheessa, eipä me tosin siellä enää montaa kuukautta asustellakaan, ennen kuin toivon mukaan saadaan isompi kämppä ja muutetaan virallisesti yhteen.
Mutta tosiaan, tämmöstä tänään, heipat!



apua ihan unelma tuo vaaterekki!
mistä hommannut?
ja tosiaan, jos sulla on noin paljon ylimääräisiä vaatteita ja kenkiä joita et käytä niin kun et myy?
varmaan löytyis läjä innokkaita ostajia ja käärisit rahaa kivasti!
huuto.net on ihan hyvä.
mites kävi, saitko laukun sokkarilta?
Ihanan näköstä!:o Äääh mahtuispa munkin huoneeseen tollanen rekkisysteemi. Omaan kämppään sit joskus viimeistään..
Vaihettaisko huoneita? ;)
Mäki haluun muuttaaaaaaaa tonnnne!!!Aivan mahtavan ihanainen huone….<3<3<3<33333Noi vaatrekit on just ihanat.Voisin ottaaa noi kaikki varaston "jämävaatteet" ittelleni vaikka heti…mul ei oo varmaa edes noi paljoo vaatteit täl hetkel omas huoonees!täytyy kyl myöntää et oooon tooooosi kade!:D Onks sul muute kuvii siit su vanhast huoneest?
Unelma !:ooo
Sulla on ihan hullusti vaatteita:D
herranjesta, upea huone ! arvaa rupesinko vähän kuolaamaan noita sun kenkiä
Ei hitsi, kuinka ihana huone – ja nuo kaikki vaatteet ja kengät!
Hei, jos olet kyllästynyt noihin kaikkiin vaatteisiisi ja kenkiisi, niin olisin mieluusti niiden uusi omistaja :D Ja mitä ihmettä, sulla taitaa oikeasti olla paljon vaatetta, kun isojen vaatekaappien lisäksi säilytät vaatteitasi tuossa rekissä… ja siinäkin niitä oli jo niin paljon. :o
En yhtään kade, en en en.
OMG ihanin huone ikinä, ei oo todellista :’D En tajuu miten sulla on varaa ostaa vaatteita noin paljoo, eiks sul mee muuhun sit rahaa ku vaatteisii? :o
arvaas vaa kui hyperkateellinen oon, ku mä en taida saada sitä mistää :——-(
siis herranjumala miten paljon ihania kenkiä! jos et käytä noita niin pidä ehdottomasti huutokauppa tai kirppis tai joku että saan ostettuu niitä!
ps. rakastan muutenkin sun blogii!:))
Järkky määrä vaatteita :-)
terv. kylteri / kauppakorkeakouluun.com
stazzy,
hah. Noi on tosin varmaan suhteellisen monella :-D
anonyymi,
mm, no ymmärrän sen kyllä. Kyllä mä myönnän, että omistan ihan liikaa tavaraa ja vaatteita.
essi,
voit muuttaa tonne :-D tosin, teitä muuttajia on jo aika monta, voi tulla vähän ahdasta.
iina,
onko nyt niin paljoa, mutta kiitos :>
jessica,
kiittikiitti :>
henttu,
tervetuloa vaan :–D
ssu-,
mm, ois tarvetta hippasen isommalle säilytystilalle kyllä :-D
adriana,
teitä on nyt vissiin kuus sitten, toiv muistit ottaa makuupussin tai varavuoteen messiin! Nähään kohta! :-D
anonyymi,
ette te kaikki kohta enää mahu :<
anonyymi,
ei se oo, haluais kovasti olla :-D ja kyllä mä pistän huutiksen pystyyn joo, joko tänne blogiin tai sitte huuto.nettiin.
anonyymi,
elä pyörry!
anonyymi,
onhan siellä :>
maria,
eihä tossa oo ku muutamat noissa kuvissa :o mut onhan tuolla kyllä tosi söpöjäkin, esim noi Zaran vihreet oikeen odottaa kesää ja kuivia kelejä!
sofi,
kiitoksii :>
anonyymi,
aww love u tooo! Kuvailen Canon eos 400d:llä.
elisa,
kenkiä ei voi olla ikinä liikaa. Vaikka lähimmäiset on vähän eri mieltä, mutta silti..ei niitä vaan voi!
sofi,
säilössä olevia ja myös myytäviä osa. Kiitit :>
roosa,
no eipä toi ikuinen ilo ole, en mä voi kamaa mutsin kämpillä ikuisuuksiin säilyttää :-D
nami,
toi telkkari on kyllä tosi kiva, se muuttaa kyllä uuteen kämppään sitten heti keväämmällä, tonne nykyseen pikkukämppään ei vaan mahdu.
jansku,
voi jessus. Kyllä mä aion ihan jatkossakin tehdä ihan just sellasia ilmeitä ja ottaa ihan just sellasia kuvia kun mua ihan katso omaan blogiini huvittaa. Jos ärsyttää, niin ärsyttäköön. Harmi jos tuollaisen asian lopetat muuten mielestäsi hyvän blogin lukemisen. Mutta eipä voi mitään, jos ärsyttää niin paljon.
Voin ihan luvata, että tuut tulevaisuudessa varmasti näkemään monenmoisia ilmeitä. Ehkä parempi sitten, ettet lue.
anonyymi,
kiva jos sait inspista tosta sekasikiöstä :-D ja kyllä mä laitankin juttuja myyntiin, olkaa nyt vaan kärsivällisiä :>
rocksteady,
ainiiiin unohin kysyä! Veikkaisin että ne on Ikean juttuja.
Ja kyllä pistän huutista pystyyn, ja oon muutenkin menossa kirppikselle myymään isomman läjän kamaa. En oikeen tiä miten ne täällä menis kaupaksi ja saisko niistä edes hyviä summia..kun kaikki postikulutkin tms.
aija,
saiiiin! :–D<3
marianna,
mä en kanssa jaksaisi odottaa, että päästäis miekkosen kanssa muuttamaan jo isompaan kämppään! Sais ihan kunnolla säilytystilaa ja pääsis laittamaan ja sisustamaan muutenkin vihdoin ihan kunnolla. Tuol nykyses yksiössä kun ei saa mitään oikeen tehä eikä seinäänkään tyyliin naulata. Vaikka samapa se on melkeen kaikissa vuokrakämpissä.
tes,
voihan sitä koittaa :o mimmonen ois vaihdossa tarjolla?
anonyymi,
nonii sä oot sitten vika joka sinne saa muuttaa, ette te muuten enää mahu! :-D
Voisin tossa huomenissa vähän kaivella, jos löytyis jotain kuvamatskua sielä vanhasta huoneesta :> vähän epäilen kyllä, että ei :/
mintty,
noojaa, onhan niitä tietty kertynyt kun idiootti on.
anna,
hah :-D samat ne löytyy sullekin kaupasta! :–D
mei_tene,
no niitä nyt vaan tosiaan kertyy, kun omaa maailman huonoimman itsekontrollin ja liikaa aikaa shoppailla :-D
anonyymi,
no ei kyllä oo! Pakko väittää vastaan :–D en itte vaan tyksi tosta oikeen yhtään. Tyhmän väriset seinätkin ja kaikki ;<
Ja rahat menee laskuihin, julkisen liikenteen tukemiseen, vuokraan yms. Teen töitä, kun en tosiaan kouluun oo vielä päässyt.
aija,
voi buu :< en tajunnut kysyä, että oisko niitä ollut siellä vielä se yksi. Soittele sinne Lahteen ja kysy, jos voisivat vaikka lähettää sen sinne Oulun Sokokselle tai jotain?
a,
kiva jos tykkäät :>> kyllä mä sen huutoksen vielä pistän pystyyn, en kyllä osaa sanoa tuleeko sinne kenkiä paljoakaan..oon tosi huono luopumaan :-D
anonyymi,
no jaa, se on niin suhteellista se :-D
hei mä haluun ton telkkarin:-D ja kengät tietty myös!
Siisti idea toi vaatteet rekeillä vaa, todella nam kyl. Ja oisin aivan heti valmis ostamaan ton sun valkosen ketjulaukun. Name the price and it is miiiiine. :D
ei hemmetti.
nyt iski sellanen fiilis, että tuun varastaa noi kengät, laukut ja vaatteet.
*kuolaus* JA NOIKO MUKA JÄMÄVAATTEITA JA LAUKKUJA, JA JÄMÄKENKIÄ ?! VOISIN OTTAA ITTELLENI KAIKKI JA NE OLIS KOKOAJAN KÄYTÖSSÄ !
niin voisit pitää huutokauppaakin, täällä olisi yksi sun vaatteista kiinnostunut >:—–D
aika kiva varasto sul ;)
mä kans muutan tonne :D ihana<3
HEI JOOO, odotan sitä kenkä postausta kuola poskella valuen!! 8) Lupaathan tehdä sen mun mieliksi? ;>
runway,
niitä löytää varmaan kaupasta vielä :-D tai en tiedä, ostin ton äidin avustuksella joskus kesällä kai.
rezzi,
itseasiassa käytin sitä just tänään, ja onhan se ihan kiva :> siitä on vaan mennyt vetskari rikki, niin en kehtaa kyllä myydäkään :/
lllullaby,
kyllä mä väsään sen huutokaupan, its a promisee! :–D en osaa kyllä sanoa vielä oikeen yhtään mitä, ja kuinka paljon kamaa sinne tulee, mutta eiköhän sinne jotain löydy. Tiedä sitten kuinka siistjeä juttuja :-D
anonyymi,
njoo thanks :-D
linda sofia,
taitaa olla aika täyteenvarattu jo ;<
emilia,
mä lupaan ;> !
Hei mitä hittoa, laittais “Olen muuttanut!” -kortit postiin :D Jösses mikä vaateparatiisi!
Missä sä taas olitkaan töissä? Mahtaa olla hitonmoinen palkka..
Ooo mistä oot saanu ostettua I’m not a plastic bagin? :o
Ihmettelen kans iha sikana sun palkkaa, ostat joka viikko jotai vaatteit, käytte ulkona syömässä aaaarghh miksei mulla oo koskaa rahaa vaatteisiin :o Tai sit mä vaa tuhlaan johonkin muuhun turhaa ku ei mul jää rahaa vaatteisii vaikka ihan hyvä palkka onki :/ Mut tuskin sulla hirveen hyvä palkka voi olla jos oot vaan asiakaspalvelija niinku muistaakseni jossain sanoit.. Toisaalta tietääkseni hesan seudulla on parempi palkka :D
näyttää yllättävän kivalta tuo vaaterekki! Yleensä ajattelen, että vaatteiden täytyy olla poissa näkyvistä, mutta ei tuo nii pahalta näytäkkään :DD
anteeksi nyt vain mutta mitähän vittua! =D tollanen läjä vaatteita ja AH mitä kenkiä, etkä käytä niitä ja säilytät niitä vaan jossain?! HUUTO.NET kitus<3
ia,
haha, pysys nyt vaan siellä, ei tänne enää mahu enempää porukkaa! Vaikka oot kyllä niin mini kanssa niinku meikä, ettet sä paljon tilaa vie..noniin, tuu vaan oikeestaan!
anonyymi,
oon myyjä/asiakaspalvelija, eikä oo mitenkään tavallista parempi palkka. 9e/h. Mitenköhän nää kuvat liittyy mitenkään mun tuloihin? En oo noita kaikkia kato välttämättä minkään kuukauden sisään hankkinut. Ajan kanssa tavaraa kertyy, kun on tällainen ostoshullu.
aina,
se on kiinasta toi.
anonyymi,
siis mä oon tehny duunia lukion kakkoselta asti, ja viimeset puoltoista vuotta pelkästään duunia, koulussa kun en ole. Poikkiksen kämpän kuluista maksan osan, en puolia tms, koska en siellä virallisesti vielä asu. Enkä saa mitään tukia, joten pelkästään mun palkkarahoilla elän. Mä teen joka palkan kanssa niin, että kun se tilille läjähtää, niin isken siitä puolet säästötilille ja puolet taas on käyttörahaa. Näin säästyy budjetinylittämisiltä, mutta voi kuitenkin shopata.
Säästämisen ja suunnittelun hyvää tulosta :-D
Mutta joo, kyllä mä myönnän shoppailevani ihan liikaa, ja kun asuu niin lähellä keskustaa, niin se on semmosta tylsän päivän ajanvietettä..onneksi nyt alkaa kohta lukeminen, niin jää shoppailukin taas varmaan vähän vähemmälle puoleks vuodeks. Tai sitten ei :-D
Eikä me mitenkään kauhean paljoa kyllä ulkona syödä todellakaan. Ja jos syödään, niin halvoissa paikoissa. Jos käydään kalliimmissa, niin se on yleensä poikkis joka tällöin tarjoaa :-D eli kun ollaan esim juhlistamassa jotain juttua.
sofia,
mäkin ajattelin niin ennen kuin tapahtui semmoinen juttu, ettei kaappeihin vaan enää mahtunut enempää tavaraa. Sitten piti keksiä suunnitelma b :–D
anonyymi,
mitähän vittua :–D ne on tuolla äiteellä säilössä suurin osa, kun poikkiksen kämpille ei yksinkertaisesti mahdu. Kyllä mä noista suurta osaa vielä käytän, ei ne täysin käyttämättömiä ole, mutta jämävaatteita siinä mielessä että käytetyimmät ja parhaat vaatteet on siellä Larussa..ja kylkyl, huutista on tulossa!
hei anteeksi, tiesitkö että kitara menee tuollain asenossa epävireeseen, kun ne tapit osuu seinään? Anteeksi, häiritsi vain, niin oli pakko kysyä. :-D
Joo mä katoin ekaks et toi oli joku vaatekauppa ! :o Siis aivan ihana, niinku just mun tyylinen :)
upeeta !
anonyymi,
joo tiedän, soitan sitä ehkä kerran vuodessa ja silloin se täytyy virittää uusiksi jokatapauksessa :-D se on lähinnä vain rakas esine, faijan eka skitta, jonka se osti 13-vuotiaana ekalla palkallaan :>
pinja,
kiitti :> sithä sun pitää väsätä itelles samanlainen!
IHANA! Mulla on toi sama hylly, enkä koskaan kelannu et sitä vois käyttää tollee ja et vielä et se näyttäis noin kivalta :< prkl, nyt oon iha kade
upea huone.. ja annoit muuten kivan vinkin noilla vaaterekeillä mitä voisin tehdä mun tyhjille seinustoille ja vaatetilan puutteelle.. thänk juuu :))
Tuo hylly on aivan ihana, haluaisin itselleni juuri tuollaisen tummasta puusta tehdyn ja neliönmallisin lokeroin rakennetun. Myös kenkärivistöstä löytyi monet ihanat kateudenkohtaat ;)
Joo sulla on ihann kivasti vaatteita :O
minkä kokoinen jalka sulla on? Jos se on jtn väliltä 38-39 nii nsaatan käydä varkailla sun vaaterekin alla ;)
baby o,
miten se sitten sulla on käytössä :o
katwalk,
vaaterekit on kyllä ihan mielettömän kätsyjä, niihin saa roikkumaan vaikka mitä, ja vielä ihan kivannäköisesti! :>
tipitii,
ikeasta saa tommosia kyllä varmaan ikuisesti :–D että sinne vaan.
illa,
noojaa, paaljon siellä on sellaista mitä en pahemmin käyttele. Pitäs tosiaan ottaa itteään niskasta kiinni vaikka nyt heti ja alkaa kuvailemaan niitä huutisjuttuja.
piu,
mulla on 35-36, että pikkasen pienempi kun sulla :-D
Nuo vaaterekit on kyllä ihan mahtavat! *tahtoo*
hei pistä oikeesti joku huutokauppa, sulla on paljon ihania kamoja :)
ihana huone!:o<33
O, miten paljon vaatteita !:o
ja äiti sanoo mulle että mulla on paljon vaatteita.. :O
mä olen järkyttynyt
Ihanan tunnelmallisen näköinen tuo huoneesi :)
mullekin kyllä kävis tommonen ‘varasto’. :D mun omat vaatteetkaan ei varmaan täyttäis puoliakaan tosta sun varastostas. :–DDD
mistä tommosia vaaterekkejä saa? ite kovasti haluisin kun omistan tosi ahtaan vaatekaapin (ja noi näyttää ihan älyttömän kivalta ! ;o)? :)
ja ps. pidä semmone huutoasia blogissas noista turhista vaatteista, saisit varmasti kivasti rahaa tienattua ? :–DDD
hahafhaasdh jämävarasto????
Mistä tuo musta hyllysi on ostettu?
beautiful room! it reminds me of my old youth room
Uskomatonta miten paljon vaatteit :O Mul on yks kaapillinen, eikä olla siis köyhii tai mitää :D Tyttö 18v.
Mistä ihmeestä vedät rahaa ostaa noin paljon vaatteita ? Ihania ! Ja muutenki toi huone oli tosi kiva ja vähän erillainen hyvällä tavalla ! =)